Ruotsalainen olympiavoittaja pilkkaa Suomelle nauraneita – vanhat asiantuntijalausunnot huvittavat
Leijonien sensaatiomainen voittokulku MM-kisoissa on ollut monille yllätys. Useampi asiantuntija lyttäsi ennen kisojen alkua Suomen ryhmän, jossa ei ollut ainuttakaan isoa nimeä NHL:stä.
Erityisen kovaa ilkkumista tuli länsinaapurin suunnalta. Nyt ruotsalainen korkeushypyn olympiavoittaja Stefan Holm väänsi aiheesta vitsiä Twitterissä.
– Onni muille, että Suomi ei lähettänyt hyvää joukkuetta, Holm kommentoi.
Twiitin oheen Holm oli liittänyt kuvan kisoja edeltäneestä ruotsalaisuutisesta. Artikkelissa ennustetaan, että turnaus saattaa päättyä valtavaan katastrofiin. Kuka olisi arvannut, että Suomen joukkue todella järjesti katastrofin, ironisesti vain ruotsalaisille.
LUE MYÖS:
- Sebastian Ahon Carolinalle järisyttävä takaisku – mestarikapteeni pitkään sivussa
- Tehopuolustaja siirtyy Liigaan – hurjat tehot AHL:ssä
- Jatkuuko ura? Liigan entinen supertähti sai lähteä
- Liigasta tuttu pistetykki kaupattiin KHL:n jättiseuraan
- HIFK pamautti tuplahankinnan – haaviin NHL:ssä pelannut hyökkääjä
- Connor McDavidin vauhti ei riittänyt – NHL:n nopein luistelija on suomalainen
- MTV: Karri Kiveltä tyly arvio Liiga-seuran voittoputkesta: ”Se ei pitkässä juoksussa tuota voittoja”
- HIFK:lle kova vahvistus jo tänään – sopimus purettu!
- Jarmo Kekäläinen teki NHL-kaupat – yksi ulos, kaksi sisään!
- Suomalaispuolustaja koki kovia NHL:ssä – raju taklaus päätti ottelun
- Urheilucast: AHL-pistetykki siirtyy Liigaan!
- Aitio: Olli Jokinen ulos HIFK:sta – yllätysnimi tarjolla tilalle
- IL: HIFK:n johto kriisipalaverissa – tämä on Olli Jokisen tilanne nyt
- Urheilucast: NHL-varaus palaamassa Liigaan – Jokerit, HIFK ja Kiekko-Espoo kintereillä
- IL: Liiga-seuralle jysähti lähes kahdeksan miljoonan tuki
- Kai Suikkanen mylläsi KooKoo-pakan uusiksi – flopannut tähti katsomoon
- Urheilucast: Tässä on HIFK:n uusi vahvistus – haaviin NHL:ssä pelannut suomalainen!
- Jokerit rysäytti maalivahtiuutisia!
- Patrik Laine venäläispelaajien seurassa – nyt agentti avaa tilanteen
- Jokerit jäi taakse – tässä Otso Rantakarin uusi seura!
