Norja – Ruotsi: ketsuppipullo auki
MM-kisat
Norja – Ruotsi
Maanantai 13.05 klo 21:15
MM-kisojen iltamatseista otetaan nosto läntisten naapurien väliseen kohtaamiseen. Norjan ohjelma kisojen alkupuolella on kovin mahdollinen, eikä vastus varsinaisesti helpotu kun vastaan marssii Tre Kronor. Tämänkin ottelun pystyt seuraamaan suorana lähetyksenä TV:n striimistä, etkä jää paitsi kisojen tapahtumista missään vaiheessa.
Norjalla ei ollut juurikaan palaa kummassakaan viikonlopun ottelussa. Venäjä ratkaisi ottelun ensimmäisen puolikkaan aikana ja jalan noustua kaasulta Norja pääsi lopussa tekemään kaksi kosmeettista maalia. Tsekkejä vastaan kyyti oli kylmää – peli oli melko avointa ja Norjakin sai ottelussa paikkansa. Joka tapauksessa Norjan alakerta on ollut parhaita vastaan riittämätön – 12 maalia omiin kertoo sen.
Ruotsi jäi kuumassa avauskamppailussa Tsekin jyrän alle, mutta hoiti putoamiskandidaatti Italian lopulta helposti 8-0. Tosin kaksi erää Italian maalivahti Marco De Filippo piti Italian jollain lailla pelissä mukana. Ruotsilla on edelleen todistettavaa faneilleen, että se pystyy puolustamaan viime vuoden mestaruuttaan myös Slovakian turnauksessa.
Vetosuositus
Nyt Ruotsilla on hieman helpompi jatkaa siitä, mihin se lauantaina Italiaa vastaan jäi. Norja on luokkaa parempi kuin Italia, mutta tasoeroa Tre Kronoriin on silti hurjasti. Ketsuppipullon auettua voi maaleja odottaa tässäkin ottelussa. Vetosuositus on siis Ottelussa yli 5,5 maalia kertoimella 1,72.Valitse riskitön veto 100€ asti tai 200% talletusbonus!
Lyö riskitön 100€ veto näin:- Siirry ille TÄSTÄ.
- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Valitse itsellesi mieleinen tarjous:
Katso matsi suorana lähetyksenä ilmaiseksi!
TV näyttää laajasti huippu-urheilua. Pääset katsomaan esimerkiksi kaikki jääkiekon MM-kisojen ottelut, joten myös tämä ottelu on katsottavissasi ilmaiseksi. Pelitililläsi pitää olla rahaa tai veto lyötynä viimeisen 24h aikana, jotta näet pelit. Kun otat vihjeen talteen, pääset siis heti myös pelin ääreen! Lisäksi näet myös esimerkiksi La Ligan, Ranskan Ligue 1:n, Bundesligan, Serie A:n ja FA Cupin matseja. Lisäksi esimerkiksi tennis ja NBA ovat saatavillasi, kun käytät TV:tä. Katso illan peli ja huippu-urheilua ilmaiseksi tästä!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Juhamatti Aaltonen täräytti MTV:lle: tämä mies ulos Leijonien ykkösketjusta – Olli Jokinen eri mieltä
- Suuri suru – maajoukkuepelaaja kuollut 27-vuotiaana
- Leijonille vielä yksi NHL-vahvistus? Nyt vapautui 20-vuotias hyökkääjä
- Tappara vahvistuu Ässistä siirtyvällä hyökkääjällä
- Leijonilla on positiivinen ongelma – näin Antti Pennanen kommentoi
- MM-kisoista tuttu leijonapakki siirtyy SM-liigaan
- Patrik Laine: Tällainen Aleksander Barkov on, kun kamerat sammuvat
- Huh huh! NHL:n seiskapeli ratkesi trillerissä jatkoajalla
- Yksi kysymys sai Antti Pennasen vaitonaiseksi: ”En saa sanoa mitään”
- Aatu Rädyn vinkki pelasti Leijonat tiukasta paikasta: ”Sanoin Jupelle, että…”
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Jokerit repi pistetykin sopimuksen yllättäen – fanit raivona: ”Päin v*ttua hoidettu”
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Liiga-mestari ratkeaa! Tappara-KooKoo ketjut, tv-lähetykset ja selostaja
- Nyt ei tilastot päätä huimaa – Kärpiltä erikoinen ulkomaalaishankinta
- Lehti: Tappara jysäytti uuden pelaajahankinnan tiskiin!
- Tapparasta ja NHL:stä tuttu hyökkääjä: ura ohi
- Hopeamitalisti KooKoo räväytti: kaksi pelaajakiinnitystä – tähtihyökkääjä jatkaa seurassa
- Nyt on Liigalla vetovoimaa – Sveitsin mestari siirtyy Suomeen!
- Jokerien pistetykki: uusi seura!