Nimekäs kiinnitys! NHL:ssäkin esiintynyt suomalaismaalivahti siirtyy Porin Ässiin

Porin Ässät ilmoitti perjantaina useasta uudesta hankinnasta.
Nimekkäin uusi tulija on Vaasan Sportista Poriin siirtyvä maalivahti Sami Aittokallio. Juniorimaajoukkueiden vakiokasvo ja urallaan kolme NHL-otteluakin pelannut 26-vuotias maalivahti siirtyy Ässiin kaksivuotisella sopimuksella.
Aittokallio palasi Pohjois-Amerikasta Suomeen ja Oulun Kärppiin vuonna 2015. Mies on ehtinyt edustaa Liigassa myös Tampereen Ilvestä.
– Näen Ässät loistavana mahdollisuutena kehittyä. Tavoitteena on, että Pori on paikka, jossa pystyn ottamaan seuraavan askeleen urallani. Pidän itseäni teknisesti taitavana sekä nopeana maalivahtina. Pyrin pelaamaan rauhallisesti ja näen itseni ikääni suhteutettuna jo paljon nähneenä pelaajana.
– Ässistä tulee mieleen päällimmäisenä Isomäen loistava tunnelma. Täällä on aina ollut hyvin meteliä ja tunnelmaa ja toivottavasti näin on myös jatkossa. Pori on ollut paha paikka maalivahdille pelata, kun kotiyleisö antaa vierasjoukkueen maalivahdille painetta. On hienoa päästä kokemaan se tunnelma nyt toisestakin suunnasta, Aittokallio kommentoi Ässien kotisivuilla.
Ässät on solminut try-out sopimuksen KeuPa HT:ssa viime kaudella Mestistä pelanneen hyökkääjä Valtteri Pihlajamäen kanssa. Junioreissa Ässiä edusanut Pihlajamäki iski päättyneellä kaudella 47 ottelussa tehot 10+18. Tulevan kauden SaPKossa lainalla pelaava Tommi Laakso puolestaan on solminut seuran kanssa kautta 2020-21 kattavan sopimuksen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NHL-tähtisentteri valmis siirtoon – nämä kaksi seuraa vaihtoehtoina
- Palkintoja kahminut NHL-vahti lopettaa uransa 17 kauden jälkeen
- Jymypaukku: Miikka Salomäki palaa Liigaan!
- TPS-kapteeni loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- NHL-tähtivalmentajalta yllätyspäätös: siirto KHL:n lilliputtiseuraan!
- HPK:ssa pelannut kanadalaispuolustaja löysi uuden joukkueen
- Columbuksen kärkivaraus haluaa vaihtaa maisemaa NHL:ssä – siirtopyyntö jätetty
- NHL:ssä pyöräytettiin vaihtokauppa – Toronto saa tutun nimen riveihinsä
- Sopimus purkissa – Liigan entiselle tähtivahdille yli 32 miljoonan dollarin NHL-diili!
- Mestis-seura värväsi sarjan parhaaksi valitun puolustajan – alla pelaamaton kausi
- Mikael Granlund sai rahakkaamman tarjouksen toiselta NHL-seuralta – vastasi ”ei kiitos”
- Urheilucast: Liiga-seura iski 600 000 euroa jättipotin pöytään – teki hirmuhankinnat kilpailijan nenän edestä!
- Huhumylly ohi: NHL:ssä jysähti jättidiili!
- NHL-supertähdestä karmea väite
- HIFK:n hyökkääjä siirtyy rapakon taakse
- Yllätyssiirto: Euroopan kaukaloihin hurja vahvistus NHL:stä
- Jesse Puljujärvi paljasti Ylelle syyn siirrolle Sveitsiin: ”Jos tässä nyt saisi…”
- Viime kausi jäi kokonaan pelaamatta – Liigasta tuttu suomalainen siirtyy nyt Mestikseen
- Huippulupaus jättää Jokerit – tässä uusi seura!
- Sivusto: Tapparan tähtihankinta vaihtamassa joukkuetta!