NHL-kovanaama halusi keinolla millä hyvänsä takaisin vankilaan – uhkaili rikkovansa poliisiauton ikkunat
Entisen NHL-hyökkääjän Patrick Cote elämä on lähtenyt vuonna 2001 päättyneen ammattilaisuran jälkeen surullisesti ulos raiteiltaan.
NHL:ssä Dallas Starsin, Nashville Predatorsin ja Edmonton Oilersin riveissä yhteensä 105 ottelua pelannut kovanaama on pidätetty uran jälkeen jo huumeiden hallussapidosta, pahoinpitelyistä, autovarkaudesta ja pankkiryöstöistä.
Vuonna 2014 Cote sai 30 kuukauden mittaisen vankilatuomion kahdesta pankkiryöstöstä. Hänet vapautettiin vuonna 2016, mutta vain kaksi viikkoa myöhemmin hänet vangittiin uudelleen.
TVA Sportsin tuoreiden tietojen mukaan 44-vuotias ex-pelaaja vapautettiin viime joulukuussa vankilasta, mutta hän oli saapunut vain kolme päivää myöhemmin poliisiasemalle vaatimaan pääsyä takaisin vankilaan. Cote oli uhkaillut rikkovansa poliisiautojen ikkunat, ellei häntä päästetä takaisin vankilaan.
Cote sai lopulta tahtonsa läpi, kun hänelle annettu vankilatuomion lyhennys päätettiin hylätä. Hylkäystä perusteltiin sillä, että Coten koetaan olevan vaaraksi yhteiskunnalle.
Coten paljasti tehneensä rikoksia siksi, että hänelle tarjottaisiin terveydenhoitoa vankilassa.
LUE MYÖS:
Leijonat-taituri lupaa: Liiga kutsuu, mikäli NHL:ssä nähdään työsulku – ”Lähden mielelläni”
Nyt on komeaa! Hartwall toi kauppojen hyllyille MM-kultaoluen – upeat yksityiskohdat
Siirtopommi! Leijonien MM-kultahyökkääjä jättää Liigan – allekirjoitti NHL-sopimuksen
Siirtopommi viritteillä? LA Kings yrittää värvätä todellisen NHL-konkarin – tilillä yli 1800 ottelua
Uusi osoite selvillä! Liiga-seuran maalivahti loikkaa uusiin maisemiin – ”Valtavasti potentiaalia”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lassi Lehtisen sopimus purettiin – uusi osoite selvisi välittömästi!
- Lähde: Tämä Edmonton-pelaaja on Mike Babcockin äänekkäin tukija
- Kärpät teki kovan siirtoliikkeen – kokenut maajoukkuehyökkääjä haaviin
- Uusi joukkue – Eero Elo teki yllätysratkaisun!
- Benjamin Rautiainen teki ison paljastuksen: ”Haluan tuoda sen julki”
- Paljastus: tästä syystä Detroitin supertähti jätti siirtopyynnön
- Ässät kiinnitti luottomiehensä – SHL-konkarille jatkosopimus
- John Tortorellalta yllätyspäätös – jättää Vegasin!
- Valtteri Puustinen palaa Eurooppaan – siirto huippuseuraan varmistui
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!