Kokenut studioisäntä arvioi Leijonien mielenkiintoisimmat pelaajat – Tuomo Ruudulla uusi rooli tv-lähetyksissä

© Kuva: Getty Images

Jääkiekon MM-kisat ovat taas täällä. C More näyttää kisojen kaikki 64 ottelua suorana lähetyksenä ja suomeksi selostettuna. Kisoissa studioisännän hommia paiskii totuttuun tapaan Teemu Niikko, joka vakuuttaa, että MM-kisojen henki ei ole kadonnut mihinkään.

– On se ehdottomasti tallella. Suomalaisessa urheilussa harva asia nousee niin suureksi puheenaiheeksi. Se on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten sydämissä. MM-kisat ovat monelle oleellinen osa toukokuuta ja kesään valmistautumista, Niikko kertoo SuomiKiekko-sivustolle.

Kiekkojuhla on kokeneen toimittajan vuoden kohokohtia.

– Kisat on tv-tuotteena viihdyttävä. Leijona-brändi on kiinnostava, jonka lisäksi esimerkiksi Venäjällä ja Pohjois-Amerikan mailla on tänäkin vuonna aivan huippujoukkueet. MM-kisat ovat huipputuote edelleen ja olen onnekas, että saan työskennellä niiden parissa. Tämä on ammatillinen kohokohta joka vuosi. Elämme kiekkokuplassa kolmisen viikkoa ja suunnittelemme lähetyksiä ympäri vuorokauden, 13. peräkkäisiin MM-kisoihinsa studiohommissa valmistautuva Niikko kertoo.

Ennakkoon keskustelu MM-kisoista on käyty lähinnä siitä, ketkä kaikki suomalaisista NHL-tähdistä kieltäytyivät kisakutsusta. Niikkoa tämä ei haittaa.

– Ei mua harmita. Tuntuu, että se sama keskustelu käydään joka kevät. Tuntuu tutulta. On olemassa paljon esimerkkejä, missä Suomi on menestynyt nimettömämmällä joukkueella. Alkaen Prahan vuoden 1992 kisoista.

– Suomella on paljon ensikertalaisia mukana. Tosi mielenkiintoinen tilanne ja kiva nähdä, mihin ryhmä pystyy. Miten Liigassa ja Euroopassa vahvat kaudet pelanneet pelaajat pärjäävät huippumaita vastaan?

Mielenkiintoisia pelaajia

Niikko nostaa muutaman mielenkiintoisen yksilön esiin Leijonien ryhmästä.

– Henkilökohtaisesti odotan suurella mielenkiinnolla, mitä Oliwer Kaskelta nähdään. Hän suuntaa ensi kaudeksi Amerikkaan, niin on kiva nähdä, miten hän tässä kohtaa pystyy Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan pelaamaan. Miten hän pystyy käyttämään niitä kiekollisia avujaan kansainvälisissä peleissä?

– Mikä rooli Kristian Kuuselalle löytyy? Monen kevään haave toteutuu, kun hän on nyt ensimmäistä kertaa mukana. Miten hän pystyy esiintymään?

Toni Rajala on jäänyt Suomessa vähemmälle huomiolle, mutta on tehnyt kovia tehoja seurajoukkueessa. Häneltä odotetaan tulosta myös täällä. Kiva nähdä, miten hän pärjää.

– Odotan myös, että Marko Anttila ja Sakari Manninen johtavat joukkoja voimakkaasti edestä, sillä heillä on kokemusta useammista kisoista, studioisäntä pohtii.

Pieniä uudistuksia lähetykseen

C Moren kiekkolähetyksissä ei ole lähdetty keksimään polkupyörää uudestaan, mutta jotain uudistuksia tv-katsojille on luvassa.

– Kaikkea ei voi paljastaa. Merkittävä uusi asia on Tuomo Ruutu. Täysin uusi asiantuntija meille. Hän hyppää meidän joukkueessa isoon rooliin. Tuomo on ainoana asiantuntijana paikan päällä ja toimii siellä ilman toimittajaa, kuten Petteri Nokelainen viime vuonna erinomaisesti toimi. Tuomo on innoissaan ja erittäin motivoitunut.

– Meillä on jonkin verran tuttuja elementtejä Pasilan studiossa. Siihen on olemassa kaikki huipputekniset työkalut. Kasassa on loistava tiimi ja mukana ovat jälleen paljon kiitosta saaneet mestareiden pöydät. Sinne ei ole houstilla asiaa, kun mestarit puhuvat. Lisäksi siellä nähdään paljon nimekkäitä vieraita, Niikko valaisee.

C Moressa näet kaikki jääkiekon MM-kisojen 64 ottelua suorana ja suomeksi selostettuna, ennakkostudiot ja asiantuntija-analyysit. Pääselostajana Antero Mertaranta.

Jesse Happonen