Leijonat kärsi maanantaina tiukan 2-3-jatkoaikatappion Yhdysvaltoja vastaan, mutta ottelun voittomaali jätti ainakin Suomen leiriin jossiteltavaa.

Yhdysvaltojen voittomaalia edelsi nimittäin tilalle, jossa Juhani Tyrväiseltä pyykäistiin jalat alta. Tuomarit eivät kuitenkaan reagoineet tilanteeseen, ja hetkeä myöhemmin Dylan Larkin iski ottelun voittomaalin ohi Veini Vehviläisen.

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen oli tapahtuneesta todella käärmeissään.

– Törkeä, ulosajon veroinen rike. Takajalalla, mikä on 5+20-automaattisesti, Jalonen sanoi medialle MTV Urheilun mukaan.

– Tuomari näki viiden metrin päästä takaa, mutta pääsi lirahtamaan housuun, eikä uskaltanut viheltää. Se oli ihan selvä ja hän (tuomari) tietää itsekin, että se oli rike, mutta ei vain v***u uskaltanut viheltää. Se on surullista, mutta näin siinä nyt vain kävi. Ei voi mitään, Jalonen jatkoi kiehumistaan.

Leijonat-luotsi kertoi, että hän antoi tuomaristolle välittömästi palautetta.

– Totta kai. Hän tietää sen, mutta ei hän myönnä mitään. Paitsi kun katsoo videolta, sitten on pakko myöntää. Se ei valehtele, Jalonen päätti.

LUE MYÖS:

Tämä video kertoo paljon! Kaapo Kakko suorastaan dominoi Jack Hughesia – Jokerit-tähti ylistää: ”Valovuoden edellä”

Tunteisiin! Leijonien voimapesä sai USA-taiturin pimahtamaan – ”En tiedä mitä tapahtui”

Hurja taistelu ei riittänyt! USA kaatoi Leijonat jännitysnäytelmässä – Suomelle myös huonoja uutisia