Pekka Rinne suli karusti, NHL:n menestyjäsuosikki ajettu ahtaalle! Luotsi puolusteli suomalaista, kippari raivona tappion jälkeen – ”Olemme todella vihaisia…”
NHL:n pudotuspeleissä on jo nähty yllätyksiä, kun esimerkiksi runkosarjan ylivoimainen ykkönen Tampa Bay Lightning sekä 2010-luvun dynastia Pittsburgh Penguins ovat kesälomahommissa. Jonkinlainen paukku muhii myös Nashville Predatorsin ja Dallas Starsin välisessä sarjassa.
Tuon parin voitot ovat 2-2. Kolme ensimmäistä ottelua olivat maalin pelejä, mutta neljännessä osassa tähtipaidat tuhosivat Predsin totaalisesti. Joukkue latoi jo avauserässä tauluun numerot 4-0 ja samalla Pekka Rinteen kohtalona oli poistua vaihtoon. Kamppailu päättyi lopulta 5-1.
Rinteen ympärillä ihmiset puhuvat taatusti taas sulamisesta esimerkiksi tämän tilastofaktan takia. Suomalainen on otettu urallaan pudotuspeleissä vaihtoon peräti kymmenen kertaa. Päävalmentaja Peter Laviolette ei kuitenkaan lähtenyt dumaamaan tähtipelaajaansa.
– Minusta yksikään kolmesta ensimmäisestä osumasta ei ollut hänen virheensä, jos en nähnyt niitä väärin, luotsi sanoi taannoin NHL:n suomenkielisen sivuston mukaan.
– Pekka on ollut fantastinen tähän asti, ja sen takia odotimme vaihtoa noin pitkään. Pekkaa on vaikea syyttää maaleista, koska asetimme itse hänet noin vaikeisiin tilanteisiin.
Kehityskohteet ovat muualla.
– Minusta meidän pitää parantaa alivoimaamme. Olisimme voineet myös takakarvata paremmin tasakentällisin tulleessa osumassa.
Joukkueen kippari Roman Josi ei vaikuta olevan paniikissa, vaikka selvä haastaja, Esa Lindellin, Miro Heiskasen ja Roope Hintzin tähdittämä ”suomalaisjoukkue” Dallas kiusaa. Kapteeni tietä, kuina tilanteeseen tulee suhtautua.
– Olemme todella vihaisia tästä pelistä. Kaikki ovat todella vihaisia, toisaalta tällaisen pelin jälkeen pitääkin olla. Tämä on pudotuspelikiekkoa. Tilanne pitää arvioida päivän päätteeksi, mutta seuraavana päivänä se on jo romukopassa. Tämä oli yksittäinen peli, mutta olemme silti vihaisia, sveitsiläinen pauhasi.
Ottelusarjaa ei pelattu pitkäperjantaiyönä. Seuraava kohtaaminen on luvassa lauantai-iltana.
LUE NHL:N TUOREIMMISTA MYÖS:
NHL:ssä muhii jättipommi mestarin kustannuksella? Suomalaisten johtama joukkue venynyt lähes ainutlaatuiseen temppuun
Aleksander Barkov nappaa sittenkin pystin NHL:n palkintogaalassa? Florida-kippari jälleen ehdolla kauden herrasmiespelaajaksi
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL:stä kajahti – Jarmo Kekäläinen teki ison päätöksen Buffalossa!
- Pelicansin uusi urheilujohtaja selvillä!
- Maisema vaihtuu – Ilves-puolustajan sopimus purettu!
- Tappara rysäytti kuusi sopimusuutista – mukana kovia vahvistuksia!
- Huippukaappaus! Lars Bryggman palaa Liigaan: ”Kokenut ja voittava pelaaja”
- Janne Kuokkanen hyppäsi Leijoniin kesken armeijan: ”Toivottavasti antavat hetken juhlia”
- KalPa: viisi pelaajasopimusta julki – kaappasi pakkilupauksen Tapparasta!
- Antti Pennaselta suora paljastus: Konsta Helenius huippuketjuun!
- Näkökulma: Mitä oikein odotit, Imatran Ketterä?
- Jesse Puljujärvi lataa NHL:stä: ”Jos joskus vielä lähden…”
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Jokerit repi pistetykin sopimuksen yllättäen – fanit raivona: ”Päin v*ttua hoidettu”
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Suuri suru – maajoukkuepelaaja kuollut 27-vuotiaana
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- Lehti: Liiga-seurat jahtaavat maajoukkuehyökkääjää – Kärpät nappaamassa voiton?
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- Hopeamitalisti KooKoo räväytti: kaksi pelaajakiinnitystä – tähtihyökkääjä jatkaa seurassa
- Tapparasta ja NHL:stä tuttu hyökkääjä: ura ohi
- UC: Tästä syystä Teuvo Teräväisen MM-turnaus päättyi – päätöstä ei tehnyt Leijonat