Käyttöä Suomessa? Itävaltalaisseura pisti kaksi entistä Liigan ulkomaalaisvahvistusta pihalle
Kuva: Juha Tamminen
EBEL-liigassa pelaava EHC Linz on tiedottanut, että iso joukko ulkomaalaisvahvistuksia ei jatka seuran riveissä enää ensi kaudella. Heidän joukossaan on kaksi Liigasta tuttua nimeä.
Sentteri Corey Locke pelasi TPS:ssä kaudella 2012-13. Hän oli tuolloin yksi odotetuimmista ulkomaalaisvahvistuksista, eikä ihme. Locke oli pelannut lukuisia vuosia AHL:ssä hurjilla tehopisteillä. Parhaalla farmikaudellaan hän viimeisteli 76 ottelussa 85 tehopistettä.
Liigassa Locke jäi kuitenkin isoksi pettymykseksi. 37 ottelussa hän viimeisteli ainoastaan 17 tehopistettä, ennen kuin hänet kaupattiin Saksaan. Itävallassa käyrä on ollut niin ikään laskeva. Kahdella aiemmalla kaudella jenkkihyökkääjä ylitti 70 pisteen rajapyykin, mutta tällä kaudella hän summasi 45 tehopistettä.
Toinen EHC Linzin poispotkima Liigasta tuttu pelaaja on Aaron Brocklehurst. Kanadalaispakki pelasi vuosien 2010-12 aikana yhteensä 97 Liiga-ottelua ja iski niissä 43 tehopistettä. Tällä kaudella Brocklehurst iski 28 pistettä EBELin runkosarjassa.
Lue myös: NHL:n suomalaistulokas jatkaa hirmuvireessä! Nousi jo seuran kaikkien aikojen ykköseksi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vegas Golden Knights vahvistuu tehopuolustajalla
- Nyt rytisee: Florida Panthers hankki uuden tähtimaalivahdin
- NHL:ssä tapahtuu: Mestarisuosikin kaksi tehomiestä vapaille markkinoille
- Ilves vahvistaa puolustustaan NHL:stä tutulla kanadalaisella
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Florida Panthers pelaajakaupoilla – haaviin tuttu NHL-veteraani
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- NHL:ssä rysähti: yli 900 pelin seuraikoni kaupattiin
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- Pikaoharit tehnyt Juuso Välimäki sai SHL-seuran raivoihinsa: ”Olemme erittäin pettyneitä”
- Florida Panthers vahvistuu 700 NHL-pelin veteraanilla
- Kultaleijona pyörsi lopettamispuheensa – KSML: Etsii seuraa Liigasta
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Teemu Selänne yllätti – osti jääkiekkoseuran