Carolina Hurricanesin pahasti flopanneelle maalivahti Scott Darlingille on myönnetty vapaata ”henkilökohtaisista syistä”.

Asiasta kertoi Hurricanesin GM Don Waddell Charlotte Observer -lehdelle sunnuntaina.

Darling on pelannut joulukuun puolivälistä lähtien AHL-seura Charlotte Checkersissä.

– Hänellä on ollut alhaalla (Checkersissä) hyviä ja huonoja otteluita. Yhtenä iltana hänellä oli vaikeampi peli, jonka jälkeen hänen agenttinsa soitti minulle ja kertoi toiveesta pitää hiukan vapaata, joten myönsimme hänelle sitä, Waddell kertoo.

Darlingin agentti Matt Keator vahvisti Waddellin kertomuksen, muttei halunnut kommentoida sitä sen tarkemmin todeten kyseessä olevan henkilökohtainen asia.

Waddell puolestaan vakuuttaa, ettei ratkaisu johdu Darlingin otteista kaukalossa, vaan uskoo kyseessä olevan maalivahdin halu koota itsensä henkisesti.

Hurricanes-pomon mukaan Darlingin poissaolon pituudelle ei ole asetettu aikarajaa.

– Hänellä on ollut urallaan ylä- ja alamäkiä ja sopimustamme on vielä kaksi kautta jäljellä. Meidän täytyy katsoa pystymmekö saamaan hänet jälleen kuntoon, Waddell toteaa.

Darling saapui Hurricanesiin ennen kautta 2017-18, mutta yli neljän miljoonan dollarin vuosipalkkaa nauttiva yhdysvaltalainen ei ole pystynyt täyttämään hänelle kaavailtua roolia joukkueen ykkösmaalivahtina.