Ruotsia odottaa järisyttävä ongelma tulevissa MM-kisoissa – NHL-supertähti voi maksaa jopa 1,3 miljoonaa kruunua!
Ruotsin maajoukkueen kahden vuoden mittainen MM-kultaputki ei ole mitenkään ihme, kun katsoo sitä NHL-tähtien määrää, jotka ovat tulleet auttamaan maataan arvoturnauksiin. Viime vuonna Tanskan MM-kisohin Ruotsi sai peräti 20 NHL-apua joukkueeseensa, kun taas Saksan turnauksessa joukkueella oli mukana 18 NHL-vahvistusta.
Ruotsin maajoukkueen päävalmentaja Rikard Grönborg tietää, että tulevaan Slovakian MM-ryhmään tarvitaan jälleen NHL-pelaajia, mutta kokenut valmentaja ei kuitenkaan laske kaikkea sen varaan.
– Valitsemme parhaan mahdollisen joukkueen sarjasta huolimatta, Grönborg vakuutti Aftonbladetin haastattelussa.
– Matkustamme maaliskuussa Pohjois-Amerikkaan kahdeksi viikoksi tapaamaan pelaajia. Apuvalmentaja Johan Garpenlöv näkee pelaajat myös. Sitten tiedämme enemmän pelaajista ja he saavat kuulla myös joukkueestamme. MM-kisat ovat hieman myöhemmin tänä vuonna, joten se antaa meille vähän enemmän aikaa koota joukkuetta, päävalmentaja jatkoi.
Ruotsilla on luistellut tällä kaudella jopa 90 pelaajaa NHL:ssä, joten valinnanvaraa Grönborgilla on. Tänä keväänä Ruotsilla on kuitenkin vastassaan normaalia suurempi haaste pelaajien naaraamiseen.
– Valitettavasti olemme huomanneet, että NHL:ssä on nyt todella monta pelaajaa, jonka sopimus päättyy tähän kauteen. Meidän täytyy saada vakuutusasiat kuntoon, jos haluamme pelaajan joukkueeseemme ja hän haluaa myös tulla. Tästä tulee iso haaste meille, Grönborg paljasti.
Ruotsalaisista NHL-pelaajista sopimuksensa tähän kauteen päättävät: Gustav Nyquist, Pontus Åberg, Erik Karlsson, William Karlsson, Jakob Silfverberg, Mattias Janmark, Robin Lehner, Anders Nilsson, Linus Ullmark, Joel Eriksson Ek, Marcus Johansson sekä Alexander Edler.
Maajoukkueen täytyy itse kustantaa NHL-sopimuksen päättävän pelaajan vakuutukset ja tästä syystä kulut voivat nousta hyvinkin suuriksi.
– Ruotsi joutui vuoden 2017 MM-kisoissa maksamaan yhden pelaajan vakuutuksesta 675 000 kruunua (65 215,50 euroa). Maksuun kuuluu vain yhdet MM-kisat, joten se on aika lyhyt aika. Summa kasvaa sen mukaan, kuinka vanha pelaaja on tai kuinka suuri sopimus hänellä on parhaillaan voimassa. Tämä ei kuitenkaan ollut Ruotsin suurin maksu. Kerran maajoukkue joutui pulittamaan 1,3 miljoonaa kruunua (125 600,22 euroa) pelaajan vakuutuksesta. Nämä ovat selvästikin isoja summia, IIHF:n vakuutusasioista vastaava Peter Langley kommentoi aihetta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Joonas Korpisalo kaupattiin NHL:ssä – vaihdossa toinen suomalainen
- Erik Haula vaihtaa seuraa NHL:ssä – muhkea sopimus
- Florida Panthers kiinnitti Eetu Luostarisen – jättisopimus!
- Jussi Ahokas yhdistetään tähän NHL-seuraan – sisäpiiritoimittajalta mehukas paljastus
- Elliotte Friedman paljasti: Erik Haula matkalla uuteen NHL-seuraan
- Megakauppa romahti NHL:ssä – supertähti esti siirron Mikko Rantasen Dallasiin!
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu