Ruotsi on lyöty uskomattoman draaman jälkeen! Suomi MM-välieriin, pistepörssi sinivalkoista dominointia
Suomen jääkiekkoilijat liitävät ikäluokkaan tai sukupuoleen katsomatta vahvassa myötäisessä. Alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkoi Japanin Obihirossa käytävissä MM-kisoissa siitä, mihin alle 20-vuotiaat maailmanmestarit Kanadassa jäivät.
Tyttöleijonat nimittäin eteni välieriin kaatamalla rakkaan vihollisen Ruotsin puolivälierässä. Voitto tuli mitä maukkaimmalla tavalla Elisa Holopaisen lyötyä pikkumustan uuniin jatkoerässä. Digitaalit pysähtyivät 3-2-numeroihin päättyneessä pelissä aikaan 65.34.
Suomi teki sinikeltaisia vastaan ”ruotsit”, kun se nousi tasoihin Nelli Laitisen osumalla vain pari minuuttia ennen päätöserän loppua. Se on tietysti maukkainta, että Ruotsi oli tarrannut jatkopaikkaan Holopaisen jäähyn aikana 2-1-ylivoimamaalillaan vain puolisen minuuttia aiemmin.
Välieräjoukkueen ensimmäinen osuma oli Sanni Rantalan käsialaa.
Ikäluokassa vain yhden pronssin ottaneen Suomen osalta pullat ovat uunissa oikein hyvin. Esimerkiksi pistepörssin kärki on sinivalkoista dominointia Holopaisen keikkuessa kärjessä (5+2=7), Viivi Vainikka komppaa kakkosena (1+4=5).
Tyttöleijonat kohtaa lauantaiaamun välierässä ikäluokan ykkösmaan Yhdysvallat. Toisen semifinaaliparin muodostavat Kanada sekä Venäjän ja Sveitsin välisen puolivälierän voittaja.
LUE MYÖS:
- Näin Tomek Valtonen kommentoi Jokerien mahalaskua
- Jokerit jäi taas jyrän alle – SM-liigan kriisiseurojen taaperrus jatkuu
- Hämmentävä hetki Mestiksessä – maalilaulu yllätti kaikki
- Urheilucast väittää: JYP-tähdestä karmea tieto
- Liiga-jumbon kurimus kasvaa: kaksi kärkipelaajaa sivuun
- Jokerit: tähtihankinta jälleen ulkona kokoonpanosta!
- Suomalainen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan ja pelasi yhden ottelun – sitten tuli treidi
- Hjallis Harkimon poika löysi uuden seuran Suomesta
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – suomalaisvahdin lähtö paikattiin nopeasti
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa