IL: Jori Lehterän kokaiinitapauksen käräjistä uutta tietoa – NHL-pelaaja ei ole tulossa Suomeen
Iltalehti kirjoitti (lue alkuperäinen juttu painamalla tätä) maanantaina, ettei NHL-pelaaja Jori Lehterä saavu Suomeen kokaiinitapauksen käräjille. Taalajäillä yhteensä reippaasti yli 300 ottelua pelannutta hyökkääjää syytetään huumausainerikoksesta.
Lehterän asianajaja Ari Nieminen oli vahvistanut poisjäämisen Iltalehdelle.
– Hän ei ole tulossa paikalle. Selvitellään asioita huomenna (tiistaina) lisää.
Aviisi kirjoitti, että Lehterän pitäisi saapua Pirkanmaan käräjäoikeuden eteen tiistaina, mutta hänelle ei ole saatu toimitettua haastetta. Lehterä asuu ja pelaa ammattilaisena Pohjois-Amerikassa. Hän edustaa Philadelphia Flyersia.
Syyttäjät vaativat MM-hopeaa ja olympiapronssia voittaneelle pelaajalle viiden kuukauden vankeusrangaistusta, sillä hänen epäillään ostaneen kesällä kokaiinia kahdeksan grammaa. Tapauksen pääepäillyille vaaditaan peräti maksimissaan jopa kymmenen vuoden tuomioita.
Mukana tapauksessa on kaikkiaan reilut parikymmentä epäiltyä, ja pääepäiltyjen kuuleminen alkoi Tampereella uudenvuodenaattona. Lehterä on ainakin median edessä kiistänyt epäilyt.
Kuten Iltalehtikin kirjoitti juttuunsa, ei vastaajan tarvitse puhua oikeudessa, joten Lehterän läsnäolo ei ole välttämätöntä syytteen käsittelemiseksi. Se ei ole tiedossa, aiotaanko pelaajan osuus käsitellä ilman häntä.
ASIASTA VOIT LUKEA LISÄÄ LISÄKSI OHEISTEN LINKKIEN TAKAA:
Jori Lehterä rikkoi vihdoin mediahiljaisuuden – miehen tiedote huumekohuun liittyen julki!
Olympiamitalisti Jori Lehterälle vaaditaan vankeutta huumausainerikoksesta – mukana jopa yli 20 syytettyä
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Lähde: tästä syystä Darnell Nurse haluaa ulos Edmontonista
- Liiga-seurat ruotsalaissentterin perässä – valitsi rahakkaan tarjouksen ulkomailta
- TPS vahvisti maalivahtiosastoaan: ”Jäi hyvä maku”
- HS: Kiekko-Espoolle taas ruma taloudellinen selkäsauna
- VB: Liiga-seura naarasi vahvistuksen Pohjois-Amerikasta – pelannut Suomessa ennenkin
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta