Historiallinen ilta edessä! Liigan kokenein tuomari saavuttaa hurjan merkkipaalun: ”Ollaan joka paikassa reaaliajassa kaikennäköisten härvelien kanssa”
Kuva: Juha Tamminen
Liigan kokenein oikeudenjakaja Timo Favorin tekee perjantaina Tampereella historiaa.
Tuolloin pelattava paikallisottelu Tappara-Ilves on keväällä 50 vuotta täyttävälle Favorinille jo uran 1000. päätuomarina.
Ensimmäisen ottelunsa Favorin vihelsi jo 11.syyskuuta 1997, kun vastakkain olivat Lukko ja KalPa.
– Kyllä se peli mieleen on jäänyt. Yksin sinne menin, kun kolmen tuomarin järjestelmällä vihellettiin. Olin silloin tuominnut seitsemän vuotta I divisioonassa, eikä peliä enää osannut jännittää. Sillä kaudella päätuomarien ryhmä oli aika paljon pienempi kuin nykyisessä järjestelmässä. 13 päätuomaria meitä silloin oli Liigan ryhmässä, Favorin toteaa Liigan nettisivulla.
Kokeneen tuomarin mukaan suurin muutos vuosien varrella on ollut siirtyminen digiaikakauteen, jolloin kaikki tekemiset kaukalossa ovat valtavan suurennuslasin alla.
– Ennen elimme lankapuhelimien ja VHS-nauhureiden aikakautta, mutta nyt ollaan joka paikassa reaaliajassa kaikennäköisten härvelien kanssa. Asiat toimivat vähän eri tavalla, Favorin kuvailee.
Hän kertoo harkinneensa lopettamista jo 500 vihelletyn ottelun nurkilta, mutta sai lisää kipinää tehtäväänsä, kun erotuomarijohtaja Arto I.Järvelä ehdotti Favorinille eräänlaisen mentorin tehtävää, jossa tarkoitus on ollut ajaa uusia tuomareita paremmin sisään Liigaan.
Mitä sitten pitkän linjan pillimies kiekkoon kaipaisi?
– Kyllähän tämä laji vähän lisää persoonia kaipaisi. Olen pyrkinyt moneen suuntaan mainostamaan tuomarin uraa hienona vaihtoehtona pysyä jääkiekkomaailmassa mukana. Pelaajapuolelta me tarvitsisimme persoonia mukaan. Sieltä tulisi sitä kokemusta. Tuomaritilanteemme on kohtuullinen, mutta uusia kykyjä tarvitaan, Favorin päättää.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Tuukka Rask täräytti arvionsa – tässä seuraava suomalainen NHL:n ykkösmaalivahti
- Leijonien EHT-turnaus huipentuu Ruotsia vastaan – kokoonpanossa iso yllätys!
- Carolina kaappasi Toronto-vahdin NHL:n siirtolistalta
- Mikä vaihto! Fanit hullaantuivat Esa Lindellin suorituksesta NHL:ssä: ”Mehän yritämme tappaa hänet”
- Jesse Puljujärvi ensimmäisistä NHL-vuosistaan HBO:lle: ”Olihan se hirveää”
- Antti Pennaselta ylisanoja Leijonat-taiturin superominaisuudelle: ”Poikkeuksellinen”
- Leijonille helpottava voitto! Viimeisen erän romahdus lähellä johtaa katastrofiin
- Kanada julkisti pelipaitansa olympialaisiin – yksi yksityiskohta sai täyslaidallisen faneilta
- Lähde: Liiga-seura värväsi puolustajan Ruotsista
- Lehti: Kultaleijonalle tarjottiin sopimusta – onko tässä ensi kauden seura?
- Urheilucast: Aatos Koivu jättämässä TPS:n – siirto toiseen Liiga-seuraan vireillä!
- Raju veto: Liiga-seura potki valmentajat pihalle!
- IL: Kiekko-Espoo solmi huippusopimuksen!
- NHL-lätkää ilmaiskanavalta – Viaplay TV näyttää huippumatsin!
- Yle Urheilu: Joni Ortion loppukauden seura selvillä – kiinnostuneita riitti
- Ruotsalaislehti: näin paljon SHL:n kalliit suomalaisflopit tienaavat
- Kaksi hyökkääjää lähtee Ilveksestä
- Kärpät-vahti vaihtaa maisemaa
- HIFK: Kaksi puolustajaa jättää seuran!
- HIFK:n maalivahtitilanteeseen ratkaisu!