Uskomatonta! Mikko Rantanen jälleen maagiseen temppuun – vain yksi pelaaja on pystynyt samaan vuosia sitten
Colorado Avalanchen tulikuuman Mikko Rantasen viime yö oli kaksijakoinen. Hyökkääjä toki nakutti Edmonton Oilersia vastaan tehot 1+3=4, mutta samalla Avs taipui numeroin 4-6 jo toiseen peräkkäiseen tappioon. Neljästä edellisestä ottelusta se on ottanut vain yhden voiton.
Joukkueen koneen yskiminen ei kuitenkaan ole hidastanut nuorten maailmanmestarin marssia. Yön neljä tehopinnaa takasivat sen, että Nousiaisista kotoisin oleva tähti takoi jo 50 pinnan rajan rikki saldon näyttäessä vakuuttavia lukemia 13+39=52.
Rantanen on sarjassa ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa pelaaja, joka on pystynyt puhkaisemaan kyseisen rajan. Temppu on luokkaa ällistyttävä ja harvinainen, sillä aiemmin vain yhden ainoan kerran Avs-pelaaja on rikkonut ensimmäisenä kaikista mainitun rajan.
Ruotsalaislegenda Peter Forsberg pystyi tähän parikymmentä vuotta sitten, kaudella 1997-98 runkosarjan 36 ottelussa. Rantasen tempun kovuudesta jotain kertoo se, että hänen vyöllään on nyt vain 31 kamppailua.
Avs yrittää kääntää joukkueen näkökulmasta uhkaavaan suuntaan menevää kelkkaa seuraavan kerran viikonloppuna, jolloin se kohtaa St. Louis Bluesin.
LUE MYÖS: Mikko Rantanen viimeisteli monsteritehot – uskomaton pisteputki elää yhä
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Miro Heiskanen kärjen tuntumassa – tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Stanley Cup -voittaja Jevgeni Kuznetsov: uusi seura
- Pikkuleijonilta upea nousu – Kanada järjesti hurjan teurastuksen finaalissa
- AL: Ville Koivunen sai jättidiilin – paljastaa nyt suurimmat kehityskohteensa
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Tampere Cup 2026: Tulokset
- Liigan maalikuningas iski heti – hallitseva mestari Tappara kompuroi
- Zdeno Chara: yllättävä onnettomuus
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- IS: HIFK:ssa iso muutos – Olli Jokiselta paljastus: ”Juurisyitä etsittiin isosti”
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Käänne kulisseissa: Liiga-seura repimässä pelaajasopimuksen
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Tappara saa jättivahvistuksen – NHL:n ykköskierroksen varaus palaa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
