Liigassa käsittämätöntä sekoilua: Superyllättäjä iski komean kypärätempun – koki silti todella nolon kohtalon
Liigassa tällä kaudella superyllättäjien joukkoon laskettava Sportin romuluinen hyökkääjä Roope Talaja oli torstaina ällistyttävässä iskussa ottelussa Jukureita vastaan.
Runkosarjassa parhaimmillaan tehot 18+8=26 iskenyt vaasalaisten pelaaja nimittäin kaatoi mikkeliläisten niskaan kolme saavillista jääkylmää vettä latomalla 4-3-jatkoaikavoittoon päättyneessä pelissä huimat tehot 3+1=4.
Ilman Talajaa kotkapaitojen pelistä ei olisi todennäköisesti tullut yhtään mitään. Tällä kaudella jo komeat tehot 14+9=23 iskenyt hyökkääjä nimittäin survoi 3-3-tasoituksen muutamia sekunteja ennen päätöserän loppua, ja jatkoajalla hän täydensi knallin lataamalla pikkumustan uuniin komean vastahyökkäyksen päätteeksi.
Näiden faktojen takia onkin todella outoa, ettei kausikohtaisen piste-ennätyksen tällä kaudella uusiksi laittavalle Talajalle jaettu pelin jälkeen yhtäkään Alumnien tähteä.
Kaikki kunnia palkituille, mutta heistä kenenkään ei olisi kuulunut saada Talajaa enempää Alumnien tähtiä. Mestistä Sportissa aikoinaan pelannut Pete Suonpää jakoi kolme tähteä Jukurien Vadim Pereskokoville (2+0=2), kaksi tähteä Sportin Santeri Haaralalle (0+1=1) ja yhden tähden Jukurien Miika Roineelle (1+0=1).
Kuten tehotkin osoittavat, ei tähtien jakaminen mennyt aivan nappiin.
Liigassa pelataan perjantaina vielä vilkas kierros. Illan tauottua joukkueet pääsevät ansaitusti joulukinkkujen ääreen.
Liiga perjantaina: (18:30)
HIFK-Tappara
Ilves-TPS
JYP-Sport
KalPa-Ässät
Pelicans-KooKoo
SaiPa-HPK
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio