Karu yllätys – IS: Liigan sensaatiovahdilta hurja paljastus Suomen olosuhteista! ”Tuntui aika hirveältä”
Kuva: Juha Tamminen
Pelicansin paidassa tällä kaudella ensimmäiset luistimenpiirtonsa liigajäihin tehnyt tsekki Jakub Skarek on murtautunut Suomen pääsarjajäiden huipulle komeaan tahtiin. Alle 20-vuotiaiden MM-kisapaikasta taisteleva veskari oli pysäytellyt pikkumustia ennen lauantain Ässät-ottelua 92,6 prosentin varmuudella.
Tsekkiläislupaus antoi Ilta-Sanomille yllättävän kommentin suomalaisesta harjoittelusta. Sana ”yllättävä” on siinä mielessä asiallinen, että Tsekki kuitenkin kuuluu jääkiekon kärkimaihin miehissä ja nuorissa ikäluokassa kuin ikäluokassa.
– Ensimmäiset pari viikkoa olivat tosi vaikeita. Harjoitukset olivat paljon kovempia ja täysin erilaisia. Se oli rankkaa, mutta totuin siihen, keskimäärin 1,90 maalia per peli päästänyt Skarek paljastaa aviisille.
Lähde kirjoitti, että tsekkiläiset ovat etenkin fysiikkaharjoittelussa selvästi perässä Suomea ja Liigaa.
– Suurin osa saliharjoituksista oli uusia minulle. Se oli pieni shokki. Tuntui aika hirveältä, kun muut pelaajat tekivät liikkeitä painoilla, ja minä tein niitä pelkällä tangolla tai kepillä, että saan ensiksi hyvän tekniikan
– En ollut Tsekissä koskaan tehnyt vastaavia harjoituksia, Skarek lataa.
NY Islandersiin viime kesänä kolmosena varattu veskari ei kuitenkaan tunnu katuvan tuloa Suomeen. Päämäärä Pelicans-kassarilla on selvä.
– Haluan olla maailman paras maalivahti. Siksi tulin tänne.
Pelicans kohtaa lauantaina Ässät kotonaan. Skarek torjuu joukkueensa maalilla Liigan sivujen mukaan. Illan kierros starttaa kello 17.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yksi kysymys sai Antti Pennasen vaitonaiseksi: ”En saa sanoa mitään”
- Aatu Rädyn vinkki pelasti Leijonat tiukasta paikasta: ”Sanoin Jupelle, että…”
- Olli Jokinen MTV:llä: tämä NHL-mies olisi viimeinen silaus Leijonien MM-joukkueeseen
- Leijonilta myrskyvaroitus: USA kumoon – NHL-mies tehoili!
- Leijonille takaisku: NHL-mies loukkaantui!
- Tässä USA:n suurin heikkous – ”Bambi” Lehtonen nosti esiin Leijonien iskun paikan
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- Leijonat haastaa MM-kultajoukkueen – ketjut julki
- IS: Cameron Hillis vaihtaa Liiga-seuraa!
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Jokerit repi pistetykin sopimuksen yllättäen – fanit raivona: ”Päin v*ttua hoidettu”
- Urheilucast: Liigan rahaseura iski tarjouksen Leijonien MM-pelaajalle – valinta on nyt tehty!
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Liiga-mestari ratkeaa! Tappara-KooKoo ketjut, tv-lähetykset ja selostaja
- Lähde: Liigaan huhuttu SHL-tähti teki valintansa – tässä uusi osoite
- Nyt ei tilastot päätä huimaa – Kärpiltä erikoinen ulkomaalaishankinta
- MM-lätkä pimenee Suomessa – ilmaiskanavat pois juuri ennen turnausta
- Lehti: Tappara jysäytti uuden pelaajahankinnan tiskiin!
- Tapparasta ja NHL:stä tuttu hyökkääjä: ura ohi