Häh? Ruotsalaistaustainen pelaaja kuritti itse Ruotsia nuorten MM-kisoissa – ”Tämä on aina erikoista”
Ruotsin ja USA:n alle 20-vuotiaiden MM-kisojen alkulohko-ottelu oli sunnuntaiaamuna maaginen sirkus. Sinikeltaiset johtivat ottelua päätöserässä jo 4-0, mutta Yhdysvallat kiri jollain ihmeen tavalla tasoihin ennen kolmannen periodin loppua. Jatkoajalla Ruotsi kuitenkin iski ja voitti 5-4.
Kamppailun yksi erikoisimmista yksityiskohdista on se, että Ruotsia kuritti pahasti ruotsalaistaustainen, mutta Yhdysvaltoja edustava Oliver Wahlström. Laituri takoi kolmoserässä viimeisen seitsemän minuutin aikana edustamansa joukkueen kirissä tehot 0+2.
Hän syötti 4-2- ja 4-3-maalit. USA:n joukkueessa pelaa myös toinen ruotsalaistaustainen pelaaja Mattias Samuelsson. Kummallakin nuorella tähdellä on ruotsalainen isä.
– Mattiasin äiti on yhdysvaltalainen ja poika on kasvanut Yhdysvalloissa, pakin isä Kjell Samuelsson kertoo.
Tällaiset pelit tuovat kyseisessä tilanteessa olevaan perheeseen aina pähkinän. Isä ei ole varma siitä, miten tilanteeseen tulisi suhtautua. Silti pojalle toivotaan menestystä.
– Haluan, että pelit sujuisivat Mattiasilta hyvin.
Myös Wahlströmin tilanne on yhtä lailla outo.
– Tämä on aina erikoista. Isäni kasvoi siellä, äitipuoleni on myös Ruotsista ja minulla on siellä paljon sukulaisia. Olen siellä yleensä kesäisin paljon, USA:n värejä kantava Wahlström kertoo.
Kumpikin maa on varmistanut jo jatkopaikkansa. Jos mitään mykistävää ei tapahdu, voittaa Ruotsi lohkonsa ja sen päätöspelissä Kazakstanin. Yhdysvaltain lopullinen sijoitus ratkeaa Suomi-ottelussa.
Lähde: Aftonbladet
- IIHF selvittää nyt Venäjän MM-paluuta – Suomen Jääkiekkoliitto varoitti seurauksista
- IIHF: Venäjän liittolaisella ei asiaa MM-kisoihin
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus oli täysi floppi – nyt tuli lähtö!
- Leijonien kokoonpano julki – tässä ketjussa Daniel Mäkiaho debytoi!
- Podcast: Antti Pennanen kertoi palkkansa – tällaisia summia Leijonissa maksetaan
- Liigan hännillä tapahtuu – jenkkipistemies vahvistaa hyökkäystä!
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton

- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus oli täysi floppi – nyt tuli lähtö!
- Liigan hännillä tapahtuu – jenkkipistemies vahvistaa hyökkäystä!
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!