JYPin sekoilu jatkuu – kriisijoukkue passitti suomalaisen NHL-lupauksen muualle Liigasta!

© Kuva: Taneli Niinimäki

Alle 18-vuotiaiden maailmanmestari ja ensi kesänä NHL:ään todennäköisesti ykköskierroksella varattava Anttoni Honka koki keskiviikkona erikoisen kohtalon. Liigassa pohjalle vajonnut JYP passitti pelaajansa Mestikseen.

– Anttoni Honka pelaa nuorten MM-kisoihin asti KeuPa HT:ssa ja harjoittelee sekä Keuruulla että Jyväskylässä. Tavoitteena on, että Anttoni saa pelata Keupa HT:ssa isoja minuutteja isossa roolissa ja pystyy murtautumaan nuorten MM-joukkueeseen, JYPin Twitter-tilillä viestittiin.

Temppu kuulostaa kummalliselta, ja joku saattaisi mieltää sen päämäärättömäksi sekoiluksi. Parhaan alle 20-vuotiaan pistemiehen merkiksi Red Bull Läpimurto -kypärääkin tällä kaudella kantanut Honka on kuitenkin suurlupaus, joka on lähellä nuorten MM-kisapaikkaa – josta JYPin twiittikin kertoi oleellista kieltään.

Honka on joukkueensa suurimpia nuoria tähtiä, eikä esimerkiksi sen viimeisessä vieraspelissä ennen maajoukkuetaukoa Pelicansia vastaan Red Bull -kypärää kantanut kukaan pakin ollessa sivussa.

Reilu kuukausi sitten 18 vuotta täyttänyt pakki on pelannut Liigassa 15 ottelua tehoin 1+3=4. Peliaikakeskiarvo on pyörinyt 15 minuutin paikkeilla, ja oikeastaan ainoa selvä epäkohta on tehotilasto, joka näyttää lukemaa -7.

NHL-lupaus pelasi viime kaudella hurrikaanipaidoissa 20 runkosarjan ottelua tehoin 2+7=9 (+11).

KeuPa HT kohtaa tänään kotihallissaan KOOVEEn, JYP puolestaan palaa maajoukkuetauolta kohtaamalla Hämeenlinnassa HPK:n. Vilkkaat Liigan ja Mestiksen kierrokset pääsevät vauhtiin kello 18.30 alkaen.