Jääkiekon Liigassa jo ennen torstain kierrosta jo kymmenenneksi vajonnut HIFK tiedotti nettisivuillaan, että hyökkääjä Miles Koules, 24, siirtyy helsinkiläisjoukkueeseen. Yhdysvaltalaispelaaja saapuu Suomeen rapakon takaa.

Koules on pelannut AHL-joukkue Cleveland Monsterissa tänä syksynä kaksi ottelua tehoitta. Viime kaudella hän viiletti saman joukkueen sotisovassa 68 ottelussa iskien sisäisen pistepörssin kolmanneksi lukemin 13+14=27. Pelaajalle on kertynyt farmissa vyölleen yhteensä 79 mittelöä – 14+14=28.

Nimi on suomalaisille mahdollisesti yllättävä, sillä Koules ei ole pelannut esimerkiksi NHL:ssä tai Euroopassa peliäkään.

HIFK:n voisi kuvitella haluavan Koulesista herättäjää tavalla tai toisella. Joukkue on kymmenen ottelun kuntopuntarissa vasta 13:s surkealla kymmenen pisteen saaliillaan. Helsinkiläiset ovat hävinneet viisi viimeistä kamppailuaan.

– Miles on monipuolinen hyökkääjä, josta olemme saaneet paljon hyvää palautetta. Hän tuo lisää kilpailua ja leveyttä hyökkäysosastollemme, HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen kommentoi tiedotteessa.

Joukkue kohtaa viikonloppuna kotonaan Lukon ja vieraissa HPK:n.