Pohjois-Amerikkaan vaihtanut suomalaisvahti hämmästeli siirtonsa seurauksia: ”Melkoinen mediaähky”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Maalivahti Meeri Räisänen, 28, teki viikolla suomalaista jääkiekkohistoriaa. Uraansa NWHL-joukkue Connecticut Whalen joukkueessa jatkavasta Räisäsestä tulee naisten NHL:n eli NWHL:n historian ensimmäinen suomalaispelaaja.
Vaikka siirto rapakon taakse on historiallinen, on Räisänen itse saanut sulatella sitä jo tovin.
– Ei tämä sillä tavalla ole uusi juttu, että sopimuksen kirjoitin kuukausi sitten, puhelimella tavoitettu olympialaisten ja MM-kisojen olympiapronssimitalisti valaisi SuomiKiekolle aiemmin tällä viikolla.
Räisänen oli ilmeisen yllättyneen oloinen siitä, kuinka suuri asia hänen siirtonsa ulkomaille on median näkökulmasta.
– Aikamoinen mediajuttuhan tästä tuli, kun se julkistettiin. Kaverille sanoin, että on melkoinen mediaähky tällä hetkellä. Tiistaina sai kommentoida ja rupatella, maalivahti viittasi sopimuksen julkaisupäivään.
Rapakon taakse siirtyvä Räisänen on siinä mielessä poikkeuksellinen naispelaaja, että hän on pelannut miestenkin sarjoissa. Suomi-sarjaa D-Kiekossa ja Kiekkokoplassa pelannut Räisänen on panostanut jääkiekkoon isosti.
– On varmasti tullut tehtyä oikeita asioita ja valintoja elämässä. Olen kuitenkin pistänyt urheilun etusijalle, toimeentulon ja koulutuksenkin edelle. Kiva, että nyt saan pelata niin sanotusti ammattilaisena, suomalainen myhäili.
Komea askel ei ole ollut itsestäänselvyys. Siitä Räisänen lähetti kiitokset eri tahoille.
– Kaikki maalivahtivalmentajat, jotka ovat olleet matkan varrella, ovat tulleet poikien joukkueista. Iso kiitos menee heille, keitä matkan varrella on ollut ja ketkä ovat ottaneet minut tavallaan ylimääräisenä oppeihinsa ja jaksaneet käydä minun kanssa myös ylimääräisiä asioita läpi.
Räisäsen siirto tapahtuu suhteellisen nopeasti, sillä NWHL:n kausi starttaa jo tulevana viikonloppuna.
LUE MYÖS:
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- Tappara-lupauksen kohtalo NHL:ssä selvisi
- NHL:ssä jysähti taas jättisopimus – viiden maalin miehelle yli 20 miljoonaa dollaria
- IS: Jori Lehterä avasi HIFK-lähtönsä taustoja – yksi asia jäi kaivelemaan
- HIFK-kapteeni oltiin lähellä kaupata kesken mestaruuskauden – ”Jokerit tarjosi tuplapalkkaa”
- NHL:ää ilmaiseksi tv:ssä – nämä huippuottelut katsottavissa lokakuussa
- Mestis-seura haluaa tosissaan Liigaan – haussa uhkapeliyhtiö: ”Poikkeuksellisen hyvä yhdistelmä”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”