Kärppien kausi Liigassa on sujunut ehkä hieman kankean alun jälkeen vakuuttavasti. Joukkue on kerännyt 11 ottelusta jo seitsemän suoraa voittoa maalieron näyttäessä lukemaa +18. Liigakärki on jäänyt edellisen kerran pisteittä kolmisen viikkoa sitten Lappeenrannassa, kun SaiPa piti pisteet idässä numeroin 1-0.

Vaikka oululaisjoukkueen hommat toimivat, pitää arjessa edetä hetki kerrallaan.

– Totta kai. Aina seuraavaa päivää kohti. Nautitaan treenaamisesta ja kun tulee pelin hetki, olemme valmiita ja nautimme siitä vielä vähän enemmän. Hieno asia päästä pelaamaan, Kärpille tehot 3+6=9 nakuttanut Aleksi Heponiemi, 19, myönsi SuomiKiekolle torstaina voitokkaan JYP-pelin tauottua.

Suurlupaus pelasi pari edellistä kautta rapakon takana WHL:ää. Swift Current Broncosin paidassa syntyi runkosarjan 129 ottelussa vakuuttavat tehot 56+148=204, 40 pudotuspelimittelön saldo oli sekin vakuuttava 5+33=38.

Heponiemen mukaan Pohjois-Amerikan ja Suomen pelien välillä ei ole suuria eroja esimerkiksi otteluiden ratkaisunpaikkoja mietittäessä.

– Ei mitään ihan älyttömiä eroja ole. Totta kai siellä on vähän pienempi aski ja se tuo tempoa. Täällä peliä rytmitetään vähän enemmän ja yritetään pysyä kiekossa, hyökkääjä mietti.

Suomeen siirtynyt lupaus on ollut iskussa – sen todistavat komeat pisteet.

– No joo, ihan hyvin on lähtenyt. Kokoajan pääsee peliin paremmin ja paremmin mukaan. Tuntuu hyvältä, on ollut hyvä fiilis, Heponiemi tiivisti.

Kärpät isännöi lauantaina Sportia kuuden jo kello 16 alkavalla ottelun liigakierroksella.