Paranoiaa, maanisuutta ja sekavuutta – NHL-tähtihyökkääjän muuttuminen pelästytti: ”Se oli epäloogista”
Buffalo Sabresia edustava yhdysvaltalaishyökkääjä Kyle Okposo koki viime vuonna hetkiä, jotka pelästyttivät hänen läheisensä totaalisesti.
Okposo kärsi Sabersin harjoituksissa aivotärähdyksen 18 kuukautta sitten. Isku tuntui kuitenkin niin normaalilta, että diagnoosia ei tehty useaan päivään.
Diagnoosista ei ollut lopullista apua. Edes neurokirurgit eivät osanneet selittää, että miksi satojen NHL-pelien minnesotalainen, joka tunnettiin hieman sisäänpäinkääntyväksi persoonaksi, yhtäkkiä olikin maaninen. Kolmen päivän ajan hän soitteli menneisyydestä tutuille ihmisille vain käskeäkseen heitä pysymään poissa. Hän ei syönyt, eikä nukkunut neljään päivään. Paino putosi teinivuosien tasolle.
Lopulta Okposon vaimo, Danielle, soitti Kylen siskolle, Kendralle. Okposo käyttäytyi tavalla, jollaista hänelle kaikista läheisimmät eivät olleet nähneet koskaan.
– Kun saavuin paikalle, Kyle oli maaninen ja puhui paljon asioista, jotka eivät juurikaan käyneet järkeen. Ei minkäänlaista suoraviivaista ajattelua. Se oli epäloogista, Kendra kertaa tapahtumia The Athleticin haastattelussa
Okposo kertoi vaimolleen, että hän oli liian väsynyt jatkaakseen. Jenkkihyökkääjä halusi koomaan, jotta hänen aivonsa saisivat levätä. Hän uhkasi jopa hypätä ulos ikkunasta.
– Hän olisi voinut hypätä hemmetin rakennuksen katolta. Hän olisi voinut tehdä siitä lopun, sanoo Okposon agentti Pat Brisson.
Lopulta lääkärit totesivat, että Okposon kärsimä päävamma oli käynnistänyt horrostilassa olevan uhan. Lapsuuden trauman, joka järkytti koko hänen elämäänsä ja kroppaansa.
Siitä paraneminen saattoi alkaa. Brisson ei kuitenkaan suostu paljastamaan yksityiskohtia asiasta. Okposo haluaa pitää sen tiukasti salassa.
– En koskaan puhuisi tästä ilman Kylen lupaa. Hänen mielestään asiasta puhuminen on terapeuttista ja hän haluaa auttaa muita, Brisson sanoo.
– Tällainen tapahtuma on jotain, mikä voi olla silmiä avaavaa muille ihmisille, jotka käyvät läpi jotain samanlaista.
LUE MYÖS:
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”