HELSINKI. Suomalaisvalmentaja Kai Suikkanen nosti viime kaudella italialaisen HC Bolzanon monikansallisen EBEL-liigan mestariksi. Kyseessä oli sensaatio vailla vertaa, sillä Bolzano oli syksyllä sarjassa viimeisenä ja selvisi Suikkasen opeilla pudotuspeleihinkin vain rimaa hipoen.

Sensaatiot ovat saaneet tänä syksynä jatkoa CHL:ssä. Bolzano on pistänyt HIFK:ta pataan jo kahdesti ja voittanut kertaalleen myös ruotsalaisen Skellefteån. Ryöstöretki Helsinkiin oli päävalmentajan mieleen.

– Kyllähän se tietysti hyvältä maistuu, ei sitä käy kieltäminen. Kolme peliä ollaan nyt pelattu ja laitettiin vielä Skellefteåtakin turpaan. Ei voi valittaa, Suikkanen sanoi torstaina Nordiksella Suomikiekko-sivustolle.

Viime vuonna mestaruuden voittanut ryhmä on mennyt täksi kaudeksi aika pitkälti uusiksi. Nyt kirjoitetaan jo siis kokonaan uutta tarinaa.

– Ei voi tähän vuoteen verrata, sillä meillä on 13-14 uutta äijää. Viime vuonna joukkue oli siellä pahnan pohjimmaisena ihan ylivoimaisesti, mutta kyllä siitä heti muutaman treenin jälkeen näki, että kyllä tässä nyt aineksia vähän parempaankin on. Yksinkertaistettiin peliä ja alettiin puolustaa. Sitä ennen ne hävisivät pelejä 6-5 ja 6-4. Eihän jääkiekkopelejä voiteta, jos koko ajan lasketaan kuutta maalia. Siitä se vaan sitten lähti. Puhuttiin, että unohdetaan tulokset ja yritetään vain saada peliä paremmaksi. Sitä kautta se tulee, jos se on tullakseen. Tiukillehan se sitten meni, kun viimeisessä pelissä vasta ratkesi, että päästään pudotuspeleihin, Suikkanen kertasi viime kautta.

– Nyt aloitettiin taas ihan alusta. Hyvä, että voittoja tulee, mutta meillehän tämä on vain mittari siihen, että nähdään missä nämä huippuliigat menee. Hyvin olemme näissä karkeloissa pärjänneet, mutta eihän se peli ole tietenkään vielä sitä, mitä sen pitäisi olla, Suikkanen mietti.

Bolzano on nyt kiinni jo jatkopaikassa. HIFK:ta uhkaa puolestaan jääminen rannalle pudotuspeleistä jo toisena CHL-kautena putkeen. Suikkasen mukaan Bolzanolla ei ole mitään tavoitteita CHL:ään. Sellainen ei ole edes jatkopaikka lohkosta.

– Ei meille ole tässä sarjassa sellaisia tavoitteita ollenkaan. Syyskuun puolessa välissä alkaa oma sarja. Ei me olla tuollaisista edes puhuttu. Meille on tavoitteena vain saada hyviä pelejä alle ja joukkuetta yhtenäiseksi. Sitten katsotaan, mitä se tuo.

Etukäteen CHL:n C-lohkon tilanne oli aivan selvä. Ruotsalainen Skellefteå ja HIFK jatkoon, puolalainen Tychy ja Suikkasen Bolzano ulos. Suikkanenkin on yllättänyt tähän asti nähdyistä tuloksista.

– Me puhuttiin, että nämä varmaan kävelee meidän yli kahteen kertaan joka pelissä, mutta tietysti se, että pystytään kampoihin laittamaan nostaa itseluottamusta.

HC Bolzano pelaa monikansallisessa EBEL-liigassa. Kirjainyhdistelmä ei monelle suomalaiselle sano yhtään mitään, mutta sarja on Suikkasen mukaan jopa yllättävän hyvä.

– Se on hyvä sarja. Jopa yllättävän hyvä. Ei sitä moni täällä Suomessa tajua, mutta nyt tietysti ehkä alkaa tajuta. Eihän me nyt mikään SM-liiga olla, eikä NHL. Mutta kyllä siellä nämä kärkijoukkueet pystyisivät Liigassa pelaamaan. Ei ne siellä pärjäisi tietenkään, mutta ehkä siitä viimeisestä pudotuspelipaikasta yrittäisivät tapella, Suikkanen analysoi.

Suikkanen valmentaa toista kauttaan Bolzanossa. Hänellä on sopimus vielä tästä kaudesta.

– Ei ne tuolla tee muuta kuin vuoden sopimuksia. Hyvä on saakeli, että sai edes jatkaa. Tuolla se menee niin, että miehet vaihtuu usein ja matka jatkuu, Suikkanen naureskeli.

Bolzano voitti viime kaudella mestaruuden, mutta rahalla menestys ei tullut. HIFK operoi kolmen miljoonan euron pelaajabudjetilla, mutta Suikkanen voi moisista summista vain haaveilla.

– Me ollaan meidän sarjan halvin joukkue. Meille tulevat ne pelaajat, jotka eivät muille kelpaa. En edes tiedä, mikä meidän budjetti on. Olen sitä pari kertaa kysynyt, mutta en ole saanut vastausta. Omistajan taskusta ne rahat tulee. Ei häntä ilmeisesti kiinnosta kertoa, mihin hän omat rahansa laittaa, eikä hän ehkä ole siitä mulle tilivelvollinenkaan. Paikka on hieno ja siellä on mukava olla, Suikkanen sanoi.

Ville Hirvonen
@hirvonenville