Uusi Liiga-kausi lähenee jo kovaa vauhtia, kun joukkueet pelaavat parhaillaan harjoitusotteluita.

Monet Liiga-joukkueet ovat saaneet jo joukkueensa valmiiksi, mutta osa etsii edelleen siirtomarkkinoilta vahvistuksia. Vaikka pian mennään jo elokuun puolivälissä, on markkinoilla edelleen tarjolla kovia pelimiehiä.

SuomiKiekko listasi alle viisi kovinta nimeä, jotka pelasivat viime kaudella Liigassa, mutta ovat vielä vailla seuraa.

5. Jesse Saarinen, Pelicans

33-vuotias Saarinen on edelleen vapailla markkinoilla. Kokenut hyökkääjä teki viime kaduella Pelicansin paidassa hyvää jälkeä, kun 45 otteluun syntyi komeat tehot 11+25=36. Saarinen on pelannut urallaan yli 600 Liiga-ottelua, eikä hänen nimensä pyöri turhaan tällä listalla. Olisi edelleen kova vahvistus niin jäälle kuin sen ulkopuolellekin.

4. Jake Newton, KooKoo/JYP

Yhdysvaltalaispuolustaja syttyi viime kaudella liekkeihin KooKoon takalinjoilla, kun 52 otteluun syntyi huimat tehot 12+23=35. Newton ei pelannut Kouvolassa kuitenkaan koko kautta, vaan hän edusti kevään ajan JYPiä, jossa tulosta ei syntynyt samaan tapaan.

Yhdysvaltaista ollaan viety huhuissa KHL:ään, mutta Liigassa jatkokin lienee vaihtoehto. Jatkaessaan Suomessa Newtonilla on potentiaalia olla sarjan parhaimmistoa omalla pelipaikallaan.

3. Teemu Ramstedt, Lukko

30-vuotias Ramstedt on edelleen vapailla markkinoilla, eikä hänen nimensä ole pyörinyt siirtohuhuissa. Kokenut hyökkääjä palasi viime kaudella Liigaan KHL:stä ja osoitti olevansa edelleen huippuvahvistus. Ramstedt viimeisteli 34 ottelussa tehopisteet 9+13=21.

2. Henrik Tallinder, TPS

Lähes 700 NHL-ottelua urallaan pelannut Tallinder ei ole tehnyt vielä sopimusta ensi kaudeksi, eikä hänen uransa jatkokaan ole varmaa.

Kokenut ruotsalaispuolustaja on pelannut viimeiset kolme kautta TPS:n takalinjoilla. Tallinder olisi edelleen huippuvahvistus mille tahansa Liiga-seuralle, mutta tällä hetkellä kaikki on täysin auki jatkon suhteen.

1. Kristian Vesalainen, HPK/Kärpät

Vasta 19-vuotias suomalaishyökkääjä on tällä hetkellä yksi siirtomarkkinoiden mielenkiintoisimmista suomalaisnimistä. Todennäköisintä on, että Vesalainen solmii NHL-sopimuksen Winnipeg Jetsin kanssa, mutta huhuissa hänen nimensä on liitetty myös Jokereihin. Liigassa tätä suomalaispyssyä tuskin enää nähdään.