Yllätyspotkut! KHL-mestari antoi suomalaiselle maalivahtivalmentajalle kenkää – vuosi sopimusta jäljellä
Kuva: Ilari Isotalo
Gagarin Cupin voittoa keväällä juhlinut Ak Bars Kazan on erottanut suomalaisen maalivahtivalmentajansa Ari Moisasen. Asiasta kertoo venäläisjulkaisu Business-Gazeta.
Julkaisu antaa ymmärtää, että Moisasen erottamisen syy olisi Moisasen huonot välit päävalmentaja Zinetula Biljaletdinoviin. Venäjän maajoukkuettakin luotsannut konkari oli kommentoinut joukkueen ykkösmaalivahdin Emil Garipovin kehittymistä mainiten Ak Barsin toisen maalivahtivalmentajan, Sergei Abramovin nimeltä, mutta ei Moisasta sanallakaan.
– Ulkomaalaiset tykkäävät ottaa meidän karkkimme, kääriä sen kääröön ja sanoa: ”Minä tein sen”, Biljaletdinov sanoi venäläisjulkaisun mukaan.
Vaikka Biljaletdinov ei nimenomaisesti maininnut Moisasta nimeltä, julkaisun mukaan viittaus on selvästi osoitettu Moisasta kohti. Erityisesti kannanotto oli outo siksi, että Biljaletdinov ei julkisuudessa juuri arvostele pelaajia tai valmentajia.
Mahdolliseksi välirikon syyksi mainittiin myös Moisasen antamat haastattelut, joissa hän korosti, että aina pitää pystyä kertomaan, että miksi jokin asia tehdään. Kokenut venäläisluotsi ei ole tämän ajatuksellisen koulukunnan jäseniä.
LUE MYÖS:
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin