No nyt on kaunista! NHL-supertähti ja olympiakultaa voittanut tyttöystävä kunnioittivat juhlapäivää erikoisella tavalla

NHL:ssä Dallas - Ottawa! Ota vetotipsi talteen ja käytä tarjous hyväksesi!

Nashville Predatorsin puolustaja P.K. Subban tunnetaan NHL-piireissä kekseliäänä miehenä. Subban on erinomainen pelaaja kaukalossa ja näkyvästi esillä myös monilla kaukalon ulkopuolisilla tempauksillaan.

Viime aikoina Subban on ollut otsikoissa paljon siksi, että tämä on seurustellut jonkin aikaa yhdysvaltalaisen alppihiihtotähden Lindsey Vonnin kanssa. Pariskunta on tätä nykyä yksi Pohjois-Amerikan seuratuimmista pareista. Vonn voitti syöksylaskun olympiakultaa Vancouverissa 2010.

Eilen oli Yhdysvaltain itsenäisyyspäivä, ja tietysti myös Subban ja Vonn juhlistivat päivää omalla tavallaan.

Vonn jakoi ensin sosiaalisessa mediassa kuvan itsestään pukeutuneena USA-henkiseen uimapukuun. Pian oli Subbanin vuoro heittää kortensa kekoon, ja NHL-tähti pukeutui samaan uimapukuun kuin tyttöystävänsä. Kilpailuhenkisiä kun ovat, Subban myös pyysi twitter-tilillään seuraajiaan äänestämään.

– Kumpi kantoi pukua paremmin, Subban kysyi.

NHL.com-sivustolla kannustettiin ihmisiä äänestämään itsenäisyyspäivän kunniaksi.

– Mikä olisi amerikkalaisempaa kuin demokratia, sivustolla hassuteltiin.

Äänestys on kerännyt yli 26 000 ääntä, ja Subban johtaa 52 prosentin äänisaaliilla.

NHL:ssä Dallas - Ottawa! Ota vetotipsi talteen ja käytä tarjous hyväksesi!