NHL-lupauksen ura pahassa syöksykierteessä – runsas alkoholin käyttö johti potkuihin
Vuonna 2013 Calgary Flames varasi ensimmäisellä kierroksella kanadalaislaituri Emile Poirierin. Hänen varausnumerokseen kirjattiin 22.
Tuosta hetkestä on aikaa nyt viisi vuotta. Poirier ei ole noussut NHL-tason pelaajaksi tuossa ajassa. Varaustilaisuuden jälkeen hän vietti yhden kauden QMJHL-seura Gatineau Olympiquesin riveissä, jonka jälkeen ura on polkenut paikallaan Flamesin AHL-yhteistyöseuroissa Adirondack Flamesissa sekä Stockton Heatissa.
NHL-otteluita on kertynyt vyölle kahdeksan ja niissä yksi syöttöpiste. Maailman parhaiden seassa häntä ei ole kuitenkaan nähty sitten kauden 2015-16.
Kesällä 2017, lähes vuosi sitten, Poirier paljasti hänellä olevan ongelma: alkoholi.
– En halua menettää enää yhtään mahdollisuutta, Poirier kommentoi tuolloin Calgary Heraldille.
Maanantaina yksi hänen mahdollisuuksistaan päättyi. Flames ei tarjonnut sopimusta nuorelle hyökkääjälle, vaan päästi hänet menemään. Hän teki vain seitsemän maalia Heatin paidassa, joka on hänen potentiaaliinsa nähden vähän. Juniorivuosinaan hän teki toistuvasti isoja maalimääriä.
Flames pyrki auttamaan häntä. Michael Ferland sekä Brian McGrattan, molemmat entisiä alkoholisteja, erityisesti olivat Poirierin tukena. Myös moni muu teki nuoren hyökkääjän eteen asioita, jotta hän nousisi kuopasta ja pelaisi tasolla, johon hän pystyy.
Viime vuosina Poirierin valmentajana toiminut Ryan Huska ei usko, että kanadalaisen NHL-unelma olisi taputeltu.
– En usko hänen tarunsa olevan loppu, Hushka sanoo nyt Calgary Heraldille.
– Hänen pelaamisessaan on enemmän. Mielestäni viime vuosi oli erittäin hyvä hänelle. Jos hän jatkaa kovaa työntekoa, hän saa mahdollisuuksia. Ehkä se on paras mahdollinen asia hänelle. Hän näkee uusia kasvoja. Joskus se voi auttaa ihmistä.
Toivottavasti hän laskeutuu jaloilleen ja jatkaa matkaa. Hän on nuori mies.
LUE MYÖS:
- Floridan suomalaiset tänään ilmaiskanavalla – näin näet ottelun jo kello 20!
- Jokerit jäi taakse – tässä Otso Rantakarin uusi seura!
- Liigan supertähti romahti – Topi Nättinen IS:lle: ”Paketoimassa uraansa”
- Liiga-seura iski – vahvistus Pohjois-Amerikasta!
- IL: Petri Matikaisen sopimus päättyy – ensi kauden joukkue paljastui!
- Liiga-seuran hyökkäyksestä putosi tärkeä palanen – ei pelaa enää tänä vuonna
- Liiga-viikon topit ja flopit: Jonne Virtanen on lyönyt Olli Jokiselle luun kurkkuun
- Leijonien tähtihyökkääjälle karmea takaisku – joutuu pitkäksi aikaa sivuun
- Urheilucast: NHL-varaus palaamassa Liigaan – Jokerit, HIFK ja Kiekko-Espoo kintereillä
- SaiPalle ankea takaisku – kahden tärkeän pelaajan poissaolot venyvät
- Aitio: Olli Jokinen ulos HIFK:sta – yllätysnimi tarjolla tilalle
- Urheilucast: AHL-pistetykki siirtyy Liigaan!
- IL: HIFK:n johto kriisipalaverissa – tämä on Olli Jokisen tilanne nyt
- IL: Liiga-seuralle jysähti lähes kahdeksan miljoonan tuki
- Kai Suikkanen mylläsi KooKoo-pakan uusiksi – flopannut tähti katsomoon
- Jokerit rysäytti maalivahtiuutisia!
- Patrik Laine venäläispelaajien seurassa – nyt agentti avaa tilanteen
- Urheilucast: Tässä on HIFK:n uusi vahvistus – haaviin NHL:ssä pelannut suomalainen!
- Jymypaukku! Atte Ohtamaa jatkaa uraansa Liigassa – mutta ei Kärpissä
- MTV: HIFK reagoi – uusi hankinta tähtäimessä!