Jokereihin päätynyt järkälepakki ylisti helsinkiläisseuraa – sai tarvitsemansa ja haluamansa roolin
Kesken kauden Jokereiden joukkueeseen liittynyt ruotsalaispuolustaja Niclas Andersen kiitteli vuolaasti Hockeysverigen haastattelussa helsinkiläisseuraa saamastaan mahdollisuudesta.
Alkukauden Andersen pelasi Sveitsin liigan Klotenissa, eikä homma lähtenyt missään vaiheessa kunnolla käyntiin.
– En päässyt vauhtiin. Minulle ei sopinut peli, jossa ei ole rakennetta ja peliä pelataan hieman liikaa päästä päähän. Minulla oli rooli puolustavana puolustajana enkä tehnyt paljon pisteitä. Tunsin, ettei se ollut minun juttuni ja että minun täytyi päästä muualle,
– Vaikka vanhenen, haluan yhä kehittyä. Tunsin, että Sveitsissä en kehittyisi yhtä paljon kuin jossain muussa liigassa.
Lopulta marraskuun alussa koitti hetki, kun Kloten päästi 184 senttisen ja 94 kiloisen puolustajan menemään. Uudeksi osoitteeksi valikoitui Helsinki sekä seuraksi Jokerit. Liigana KHL oli tuttu jo ajoista Severstal Tsherepovetsin ja Avtomobilist Jekaterinburgin ajoilta.
– Klotenille iso kiitos, että päästivät minut menemään, koska kaikki joukkueet eivät tekisi niin. Sitten saavuin Helsinkiin, jossa meillä oli fantastinen joukkue, organisaatio ja areena. Siellä nautimme kaikista hyvistä asioista. Kehityin siellä todella paljon ja sain roolin, josta todella nautin.
Tulevalla kaudella Andersen edustaa Ruotsin SHL:n Brynäsiä.
- Leijonien kokoonpano julki – tässä ketjussa Daniel Mäkiaho debytoi!
- Podcast: Antti Pennanen kertoi palkkansa – tällaisia summia Leijonissa maksetaan
- Liigan hännillä tapahtuu – jenkkipistemies vahvistaa hyökkäystä!
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään