Viimeisintä huutoa oleva tekniikka valtaa NHL:n – liiga haluaa testata älykiekkoa jo ensi vuonna
NHL aikoo esitellä ja testata älykiekkoa vuonna 2019. Asiasta kertoo SportTechie.
NHL:n liiketoiminnan kehityksestä sekä maailmanlaajuisista kumppanuuksista vastaava David Lehanski kertoo, että älykiekko pystyisi havainnoimaan liikettä noin 200 kertaa sekunnissa. Jo aiemmin NHL:n komissaari Gary Bettman on kertonut liigan sitoutuneen eri teknologiayritysten avulla kehitettävään, kamerapohjaiseen seurantajärjestelmään, joka jäljittäisi pelaajien liikkeitä.
Tämän uuden älykiekon avulla kerätyn datan käyttäjiä voisi olla monia. Esimerkiksi valmentajat voisivat saada reaaliaikaista yksityiskohtaista dataa penkillä oleville tableteille. Livelähetykset voisivat alkavat sisällyttää vedonlyöntitoiminnot osaksi kokonaisuutta.
– Ei ole kahta kysymystä, että urheiluvedonlyönti tulee olemaan osa kokemusta lähes millä tahansa tasolla. Ja tänään tuon kokemuksen perusta on data, Lehanski kommentoi.
– Näemme jo nyt, että 75 prosenttia kaikesta urheiluvedonlyönnistä on pelin aikana tapahtuvaa. Ainut keino, jolla voimme tehdä tämän reaaliajassa on kokoamalla data ja jakamalla sen jonkun sellaisen tahon kanssa, joka pystyy luomaan kertoimia ja todennäköisyyksiä reaaliajassa ja jakamaan sen faneille.
Siinä missä muut Yhdysvaltain suurliigat, kuten koripallon NBA, jenkkifutiksen NFL ja baseballin MLB ovat soveltaneet erilaista älytekniikkaa edistyneen tilastoinnin välineenä jo kauan, on NHL laahannut selvästi perässä. Tuotteen kehitystä ja sen tuomista pelin tuoksintaan on hidastanut esimerkiksi lajin nopea tempo sekä se tosiasia, että kiekon kuljettaminen mailalla sekä kiekon sulkeminen hanskaan luovat uudenlaisen haasteen kiekon seuraamiselle.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yksi kysymys sai Antti Pennasen vaitonaiseksi: ”En saa sanoa mitään”
- Aatu Rädyn vinkki pelasti Leijonat tiukasta paikasta: ”Sanoin Jupelle, että…”
- Olli Jokinen MTV:llä: tämä NHL-mies olisi viimeinen silaus Leijonien MM-joukkueeseen
- Leijonilta myrskyvaroitus: USA kumoon – NHL-mies tehoili!
- Leijonille takaisku: NHL-mies loukkaantui!
- Tässä USA:n suurin heikkous – ”Bambi” Lehtonen nosti esiin Leijonien iskun paikan
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- Leijonat haastaa MM-kultajoukkueen – ketjut julki
- IS: Cameron Hillis vaihtaa Liiga-seuraa!
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Jokerit repi pistetykin sopimuksen yllättäen – fanit raivona: ”Päin v*ttua hoidettu”
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Liiga-mestari ratkeaa! Tappara-KooKoo ketjut, tv-lähetykset ja selostaja
- Nyt ei tilastot päätä huimaa – Kärpiltä erikoinen ulkomaalaishankinta
- Lehti: Tappara jysäytti uuden pelaajahankinnan tiskiin!
- Tapparasta ja NHL:stä tuttu hyökkääjä: ura ohi
- Hopeamitalisti KooKoo räväytti: kaksi pelaajakiinnitystä – tähtihyökkääjä jatkaa seurassa
- Nyt on Liigalla vetovoimaa – Sveitsin mestari siirtyy Suomeen!
- IL: Patrik Laineen ratkaisu lytättiin MM-kisoissa – NHL-mies latasi suorat sanat