Sveitsi yllättää Kanadan – tai rahat takaisin
Kuva: Ilari Isotalo
Kanada – Sveitsi
Lauantaina 19.5. klo 21.15
Jääkiekon MM-kisat
Lauantain jälkimmäisessä MM-välierässä nähdään Suomen yllättänyt Sveitsi sekä Venäjän puolivälierässä kaatanut Kanada. Sveitsi on näyttänyt jo vuosien ajan voivansa kaataa suurempia kiekkomaita. Riittääkö tällä kertaa puhti enää Kanadaa vastaan?
Ennakkoasetelma selkeä
Kanada lähtee otteluun valtaisana ennakkosuosikkina materiaalietunsa turvin. Kompastuminen tässä kohtaa Sveitsiä vastaan olisikin suuri yllätys, mutta käkikellomaa ei ole ollut helppo vastus kenellekään ryhmälle. Ja niinhän Sveitsi oli merkittävä altavastaaja myös Leijonia vastaan.
Kuinkas kävikään.
Vaikka Sveitsi jäi lohko A:n neljänneksi, piti se vastustajansa joka ottelussa tiukoilla. Isoin tappio tuli Ruotsia vastaan 3-5-lukemin. Kanada on loistava joukkue, mutta se näytti myös heikkouksia otteluissa USA:ta ja Leijonia vastaan. Tämä voi enteillä sitä, ettei Sveitsi kaadu ihan niin helposti.
Jos Sveitsi haluaa yllättää Kanadan, sen täytyy pysyä poissa jäähyiltä. Kanada oli todella tehokas Venäjää vastaan erikoistilanteissa. Suomea vastaan Sveitsi onnistui etenkin toisessa erässä, kun se kävi vauhdikkaasti Leijonien avauspelaamiseen kiinni. Luistelevoima on ehkä yksi asia, jolla Sveitsi voi järkyttää Kanadan pelaamista.
Koska Kanadan kertoimet ovat painettu alas, haetaan Sveitsin yllätystä. Turnauksissa yksi ottelu ratkaisee, ja yksittäisessä ottelussa Sveitsi voi kyllä tehdä Kanadan elämästä hankalaa.
Lyö vetosi ilman riskiä hävitä:
1. Siirry Mr.Greenin sivuille TÄSTÄ.
2. Avaa ilmainen pelitili
3. Tee talletus ja laita vetoa sisään peliin
4. Sinulle hyvitetään 25€ ilmaisveto ensitalletuksella tehtyjen vetojen ratkettua. Lisäksi saat vielä kaupan päälle toisen ilmaisvedon 7 päivän kuluttua.
LYÖ VETOA: Sveitsi voittaa – jättikerroin 5,60!
Jos Sveitsi voittaa, saat 25€ panoksella 140€ voiton sekä kaupan päälle 50€ ilmaisvedot.
Jos Sveitsi ei voita, saat 25€ vedon lyötyäsi joka tapauksessa 50€ ilmaisvedot.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miljoonatappiot järkyttävät – IL: Liigan jättiseuroja odottaa karu tilinpäätös
- Tätäkö Patrik Laineen arvo nyt on? Karu tieto paljastui
- Tuoko Chicago seuralegendansa takaisin? NHL-seura suunnittelee huimaa kunnianosoitusta
- Urheilucast: Teemu Turusen eteen lyötiin ”täysin hävytön” tarjous – nämä Liiga-seurat kintereillä!
- Lähde: Kohta alkaa tapahtua – NHL-tähtihyökkääjä lähellä siirtoa!
- IS: Jesse Puljujärvi haaveilee paluusta NHL-kaukaloihin – ”Tilanteeni ei ole koskaan ollut näin hyvä”
- Aika Ruotsissa jäi lyhyeksi – nyt puhuu Teemu Turunen: ”Ainut oikea ratkaisu”
- Missä John Tortorella valmentaa ensi kaudella? Pettyi Vegasin ratkaisuun
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Urheilucast: Teemu Turusen eteen lyötiin ”täysin hävytön” tarjous – nämä Liiga-seurat kintereillä!
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus