MM-kisalegenda: Tanska nöyryytti Leijonia – ”Johtavan analyytikon” analyysi hämmästytti
Leijonat kohtaa jääkiekon MM-kisoissa keskiviikkoiltana kotijoukkue Tanskan. Turnauksen aiempien pelien perusteella Suomi on ottelun ylivoimainen suosikki.
MM-tasolla yhtäjaksoisesti vuodesta 2003 pelannut Tanska on kuitenkin onnistunut voittamaan Leijonat MM-tasolla. Tämä tapahtui Kölnissä 2010 Tanskan oltua parempi 4-1.
Tanskalla oli silloin jalkeilla miltei paras joukkueensa. Tanskalla oli enemmän NHL-vahvistuksia joukkueessaan kuin Suomella.
Päävalmentaja Jukka Jalonen arvioi tuloksen syytä YLE:n tv-haastettelussa, että ”jännitimme itsemme tästä ottelusta pihalle”.
Urheilulehden ”johtavana analyytikkona” toiminut Petteri Sihvonen kuitenkin kehui, että alkusarjassa Suomen pelitapa toimi juuri Tanska-ottelussa kaikkein parhaiten ja antoi ymmärtää, että pelitavallisesti Suomi pelasi hyvän ottelun. Pelin lopputulosta Sihvonen ei huomioinut.
Vielä 2010 pelattiin alkusarjaa neljän joukkueen lohkoissa. Tappio Tanskalle vei Leijonat kuilun partaalle, mutta Leijonat voitti Saksan 1-0 ja Yhdysvallat 3-2. Sihvonen antoi ymmärtää, että näissä peleissä Leijonien pelitapa ei toiminut yhtä hyvin kuin Tanskaa vastaan, mutta Tanska-ottelussa pelitavan toimivuus palveli tulevia pelejä.
Jatkosarjassa Leijonat voitti Valko-Venäjän 2-0 ja Slovakian 5-2. Venäjältä Suomi sai turpaansa 0-5 ja puolivälierissä Tshekki oli parempi rankkarikisan jälkeen 2-1. Maalinteossa Leijonilla oli ongelmia, pelitavasta huolimatta.
Teksti: Otto Palojärvi
Katso kuinka Tanska nöyryyttää Leijonia:
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura