IL: Kaksi suomalaispelaajaa Jussi Tapolan luotsaamaan Kiinan KHL-joukkueeseen
Kiinalainen KHL-seura Kunlun Red Star on hankkinut riveihinsä kaksi suomalaispelaajaa, Iltalehti kertoo. Veli-Matti Savinainen (kuvassa) siirtyy Kiinaan Jugra Hanti-Mansijskista ja Olli Palola Jokereista.
Kaksikon siirron taustalla on varsin looginen syy. Kunlunia valmentaa ensi kaudella Jussi Tapola, joka luotsasi kumpaakin nyt siirtyvää pelaajaa aikanaan Tapparassa. Sekä Savinainen että Palola myös voittivat Tapparassa Liigan maalikuninkuuden: Palola peräti kahdesti eli kausilla 2013–14 (27 maalia) ja 2014–15 (29 maalia) ja Savinainen 30 osumalla kaudella 2016–17. Savinainen kuului Tapolan luotsaamaan Tapparan mestarijoukkueeseen kausilla 2015–16 ja 2016–17.
Iltalehden mukaan Kunlun hankki samalla kertaa myös neljä muuta melko kovaa pelimiestä. Näistä puolustaja Blake Parlett pelasi niin ikään Tapparassa kultaisena keväänä 2017. Puolustaja Ondrej Vitasek ja keskushyökkääjä Tomas Mertl puolestaan edustivat Tshekkiä talvella olympialaisissa. Kunlun hankki myös ruotsalaisen hyökkääjän Patrik Lundhin Djurgårdenista.
Lue Iltalehden uutinen tästä linkistä.
- Jättimäinen takaisku! Liiga-tähti loukkaantui EHT:lla
- Näkökulma: Antti Pennasen rohkea ratkaisu oli täysosuma
- Liigassa muhii valmentajapommi – neljä seuraa huippunimen perässä
- SaiPan maalipyssylle yllättävä pikakomennus EHT:lle – askissa jo tänään
- IIHF selvittää nyt Venäjän MM-paluuta – Suomen Jääkiekkoliitto varoitti seurauksista
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Liigassa muhii valmentajapommi – neljä seuraa huippunimen perässä
- Leijonien kokoonpano julki – tässä ketjussa Daniel Mäkiaho debytoi!
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus oli täysi floppi – nyt tuli lähtö!
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton