Tapparalle kova menetys! Tehopuolustajalle pelikieltoa kyseenalaisesta tilanteesta – korvaajaksi löytyi maalipyssy
Kuva: Juha Tamminen
Liigan ensimmäisen finaalin hävinnyt Tampereen Tappara koki tänään jo finaalisarjan toisen takaiskunsa – paljon ennen ottelun alkua.
Liigan kurinpitodelegaatio määräsi Tapparan tehokkaalle puolustajalle Otso Rantakarille pelikiellon tiistain ottelun tapahtumien seurauksena. Rantakari taklasi ottelun kolmannessa erässä Kärppien Miska Humalojaa tavalla, jonka kurinpitodelegaatio totesi pelikiellon arvoiseksi.
Videon perusteella näyttää, että Rantakarin taklaus osuu Humalojaa rinnan ja kaulan alueelle. Kurinpitodelegaatio kuitenkin tulkitsee, että Rantakarin on täytynyt osua Humalojaa myös päähän.
– Delegaatio toteaa, että videon perusteella on selvää, että taklauksessa Rantakarin olkapää osuu Humalojaa päähän, koska ennen varsinaista vartalokontaktia Humalojan pää heilahtaa vasemmalle. Vartalokontaktin aikana tapahtuu myös pelaajien kypärien osuminen toisiinsa, kurinpitopäätöksessä kirjoitetaan.
Rantakari on lausuntonsa perusteella tilanteesta eri mieltä.
– Rantakari on vastineessaan lausunut, että kyseessä oli normaali taklaus, joka ei osunut vastustajaa päähän vaan tilanteessa ainoastaan pelaajien kypärät osuivat yhteen. Edellisessä kappaleessa todetulla tavalla kurinpitodelegaatio toteaa, että tilanteessa tapahtuu ennen pelaajien kypärien yhteenosumista kontakti Rantakarin olkapään ja Humalojan pään välillä. Näin ollen kyseessä on päähän kohdistunut taklaus. Koska Humaloja loukkaantui taklauksen seurauksena, tulee tilanteesta määrätä säännön 124 iii-kohdan mukaan ottelurangaistus Rantakarille, kurinpitopäätöksessä todetaan.
Rantakari on sivussa illan toisesta finaalista. Menetys on Tapparalle kova, sillä Rantakari on koko pudotuspelien kolmanneksi tehokkain puolustaja ja kirvesrintojen tehokkain saldolla 2+6=8. Rantakarin edellä puolustajien pistepörssissä ovat vain HIFK:n Miro Heiskanen ja Kärppien Shaun Heshka. Runkosarjassa Rantakari oli Tapparan toiseksi tehokkain puolustaja kerättyään 49 ottelussa pisteet 8+17=25.
Rantakarin paikan kokoonpanossa ottaa hyökkääjä Markus Nenonen. Tämä teki runkosarjassa Sportin paidassa 47 ottelussa mukavat tehot 17+13=30. Keväällä Tapparaan siirtynyt Nenonen pelasi kirvesrinnoissa seitsemän runkosarjan ottelua saldolla 1+2=3. Pudotuspeleissä Nenonen on pelannut vasta neljässä ottelussa eikä ole saanut aikaan tehomerkintöjä.
Katso Rantakarin taklaus ja lue kurinpitopäätös kokonaisuudessaan tästä linkistä.
Lähde: www.liiga.fi
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- Miro Heiskanen kärjen tuntumassa – tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Stanley Cup -voittaja Jevgeni Kuznetsov: uusi seura
- Pikkuleijonilta upea nousu – Kanada järjesti hurjan teurastuksen finaalissa
- AL: Ville Koivunen sai jättidiilin – paljastaa nyt suurimmat kehityskohteensa
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio