Sijoitukset ja pisteet romahtaneet kausi kaudelta – liigajoukkueelta silti kunnianhimoinen tavoite
Vaikka kuluva liigakausi on kuumimmillaan ja vielä torstai-iltana kolmella joukkueella on saumat Suomen mestaruuteen, ovat katseet jo karsiutuneilla miehistöillä kääntyneet tulevaan.
Liigaan kaudeksi 2015-16 noussut KooKoo on yksi joukkueista, joka on katseet jo tulevaan kääntänyt. Nyt pääsarjassa sijoille 11, 13 ja 14 päätynyt kouvolalaislauma tähyää sivujensa mukaan ”hitaasti kiiruhtaen kohti Liigan keskikastia – ja aikanaan sen yli”. Olkoonkin, että sijoitukset ovat laskeneet kausi kaudelta.
– Kasvoimme jo aikanaan Mestiksessä pienestä suureksi katsojien ja yrityselämän tuella. Voimme toteuttaa saman myös sarjaporrasta ylempänä. Se ei tapahdu hetkessä ja sormia räpsäyttämällä, vaan pitkäjänteisellä koko maakunnan työllä, KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa vannotti.
Tavoite kuulostaa kovalta, kun peilataan joukkueen menneiden kausien menestykseen.
Kaksi vuotta sitten KooKoon urakka runkosarjassa päättyi 78 pisteeseen ja vuosi sitten 70:ään. Nyt pinnoja kertyi 62, joten trendi on ollut tässäkin laskeva.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Tältä suomalaiselta NHL-tähdeltä odotetaan isoa ryhtiliikettä – sivustolta suora arvio: ”Ei riittävän hyvä”
- IS: Kari Jalonen tyrmistyi Liigan käytännöistä: ”Ei missään muualla ole tällaista”
- Siirron Dallasiin hylännyt NHL-supertähti latasi suoraa tekstiä: ”Minulle ei olisi mikään ongelma”
- Nuoret Leijonat tositoimissa kotimaan kaukaloissa – tässä Suomen joukkue ja otteluohjelma
- Iso paljastus: Sergei Bobrovski halusi jäädä Floridaan – tämä asia muutti kaiken
- Suomalainen ex-NHL-pelaaja sai lähteä – sopimus purettu!
- Lähteet: KHL-seura iski NHL-markkinoille – havittelee entistä kärkivarausta sekä Stanley Cup -mestaria
- Ilves rysäytti ison sopimusuutisen: ”Arvostamme hänen lojaalisuuttaan”
- Yli 600 Liiga-ottelun konkari päätti pelaajauransa – tämä on seuraava askel
- Tässä Kiekko-Espoon kapteenisto – kultaleijonalle C-kirjain rintaan!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Nämä Liiga-ottelut näkyvät ilmaiseksi superkaudella – tältä näyttää MTV:n kiekkotiimi!
- Jokereihin huhuttu SHL-tähti teki ratkaisunsa – latasi rajun kommentin Liigasta
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Tässä Kärppien uusittu kapteenisto – tähtihyökkääjälle C rintaan!
- Pohjois-Amerikasta tipahti herkullinen spekulaatio Patrik Laineesta