Ruotsalaiset ihmekaksoset Daniel ja Henrik Sedin jysäyttivät eilen uutispommin kertoessaan, että he lopettavat NHL-uransa tähän kauteen – tarkalleen siis ensi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomen aikaa.

Vancouver Canucks pelaa tuolloin kauden viimeisen ottelunsa Edmonton Oilersin vieraana. Sitä ennen Sedinit esiintyvät vielä kahdesti kotiyleisölleen – niin kuin ovat tehneet jo 17 kauden aikana yli 700 kertaa.

Identtisten kaksosten NHL-ura on aivan häkellyttävä. Alkaen vuoden 1999 varaustilaisuudesta, jossa Canucksin GM Brian Burke teki tukun vaihtokauppoja päästäkseen varaamaan vuoroilla 2 ja 3. Kauppoihin liittyi myös sopimus, että kovan kaupankäynnin seurauksena ensimmäisen varausvuoron saanut Atlanta Thrashers ei varaa kumpaakaan Sediniä.

Muilla seurajohtajilla oli hyvä syy suostua Burken ehdottamiin kauppoihin. Sedinit olivat aina olleet ja pelanneet yhdessä. Oli käytännössä mahdoton ajatus, että NHL:ään lähtiessään veljekset olisivat joutuneet eri joukkueisiin.

Ensin, toisella vuorolla, huudettiin Danielin nimi, heti perään Henrikin. Thrashers oli varannut ensimmäisellä vuorolla tshekkiläisen Patrik Stefanin, mutta se jäi tässä varaustilaisuudessa kuriositeetiksi – kuten tshekin ura Sedineihin verrattuna.

Sedinit pelasivat vielä vuoden Ruotsin pääsarjassa kasvattajaseurassaan MoDo Hockeyssä ennen siirtymistään Kanadan länsirannikolle. Kaksoset pelasivat koko NHL-uransa Canucksissa. Välissä työsulkukausi 2004–05 meni Ruotsissa – MoDossa tietysti.

Sedinien NHL-urat ovat jo pelkästään numeroina häikäisevät. Kumpikin ylitti runkosarjassa 1000 pisteen rajan – he ovat ensimmäiset veljekset, jotka pystyvät kyseiseen temppuun. Henrik on kasannut 1327 ottelussa tehot 240+828=1068, Danielilla on kasassa 1303 ottelussa 391+647=1038 pistettä.

On suorastaan käsittämätöntä, miten samanlainen veljesten pistetahti on. Henrik on kasannut 0,804 pistettä per ottelu, Daniel 0,797. Mutta onko se toisaalta mikään ihme. Danielin 391 maalista Henrik on ollut syöttäjänä 277:ssä, eli peräti 71 prosentissa, NHL Tonight -ohjelma oli selvittänyt. Ykkössyöttöjä Henrik on saanut Danielin maaleihin peräti 201.

Kumpikin voitti pistepörssin kerran, peräkkäisinä vuosina tietysti. Henrik oli ykkönen kaudella 2009–10 pisteillä 29+83=112. Tuolla kaudella myös Daniel oli hurjassa pistetahdissa, mutta tämä pelasi loukkaantumisen takia vain 63 ottelua ja keräsi 85 (29+56) pistettä. Vuotta myöhemmin oli Danielin vuoro voittaa pistepörssi saldolla 41+63=104.

Kumpikin sai pistepörssin voittaessaan myös merkittävän tunnustuksen. Henrik pokkasi kesällä 2010 sarjan arvokkaimman pelaajan Hart Trophyn, Daniel puolestaan oli pelaajayhdistyksen valinta parhaaksi (Ted Lindsay Award) 2011.

Kesällä 2011 veljekset – koko Canucksin tavoin – pääsivät niin lähelle Stanley Cupin voittoa kuin mahdollista. Canucks johti finaalisarjaa Boston Bruinsia vastaan voitoin 2–0 ja vielä 3–2, mutta Bruins vei seitsemännessä ottelussa vierasvoiton ja koko sarjan voitoin 4–3.

Sedinien yli 600 maalin ja 2100 sadan tehopisteen joukossa on lukuisia todellisia helmiä ja saumattoman yhteistyön hedelmiä. Kanadalainen mediajätti Sportsnet kokosi koosteen Sedinien huikean NHL-uran parhaista paloista.

Katso Sportsnetin video tästä linkistä aukeavasta jutusta.