KSML: Mestis-finalistin kaupunki on aivan sekaisin jääkiekosta – jäähalli Jyväskylästä, pelaajia Kiinasta?
Jos nämä visiot olisivat lukeneet painetussa lehdessä neljä päivää sitten, kukaan ei olisi muuta tehnytkään kuin nauranut partaansa.
Mutta aprillipäivä oli ja meni. Siksi nämä jutut on ilmeisesti otettava ihan tosissaan.
Tai no, miten tosissaan? Jääkiekko on nimittäin sekoittanut useankin pään Keuruulla.
Noin 10000 asukkaan pikkukaupungin ylpeys KeuPa HT aloittaa huomenna Mestiksen finaalit kotiottelulla turkulaista TuToa vastaan. Paikallislehti Keskisuomalainen oli käynyt Keuruulla todistamassa, kun seuran hallituksen jäsen Olli Raaska kuljetti jäähallin pihaan lisäkatsomon Jyväskylästä asti.
Mutta paljon suurempiakin visioita Keuruulla lehden mukaan heitellään. Kaupunginjohtaja Hannu Mars väläyttää Keskisuomalaisen haastattelussa, että muutaman vuoden sisään purettava Jyväskylän Hippoksen jäähalli siirrettäisiin Keuruulle!
– Kun Hippoksen nykyiset rakennukset puretaan uuden tieltä, asia kannattaisi tutkia, Mars sanoo tämän päivän painetussa Keskisuomalaisessa.
Mars viittaa Jyväskylässä suunnitteilla olevaan valtavaan Hippos 2020 -hankkeeseen.
KeuPa HT:n toiminnanjohtaja Teemu Vesala sentään jarruttelee vähän kaupunginisän intoa.
– Taitaisi tulla kalliimmaksi kuin uuden rakentaminen. Ellei hankkeeseen saada erityistä kierrätystukea, Vesala murjaisee.
Joka tapauksessa Keuruulla ollaan tilanteessa, että kaupunkiin on mieluummin ennemmin kuin myöhemmin saatava Mestis-tasolle kelvollinen jäähalli. Nykyinen ei täytä juuri mitään vaatimuksia.
– Kyse on vuonna 1995 katetusta tekojääradasta, kaupunginjohtaja Mars sanoo Keskisuomalaisessa.
Muitakin hurjia visioita KeuPassa heitellään.
– Kiekko-Vantaa on tehnyt pelaajayhteistyötä eteläkorealaisten kanssa. Me voisimme tehdä samaa kiinalaisten kanssa. Siellä on kova kiekkobuumi ennen 2022 talvikisoja, Raaska visioi jutussa.
Jotenkin kuulostaa siltä, että Keuruusta ja KeuPa HT:sta kuullaan vielä paljon.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Stanley Cup -voittaja Jevgeni Kuznetsov: uusi seura
- Pikkuleijonilta upea nousu – Kanada järjesti hurjan teurastuksen finaalissa
- AL: Ville Koivunen sai jättidiilin – paljastaa nyt suurimmat kehityskohteensa
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Tampere Cup 2026: Tulokset
- Liigan maalikuningas iski heti – hallitseva mestari Tappara kompuroi
- Zdeno Chara: yllättävä onnettomuus
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- IS: HIFK:ssa iso muutos – Olli Jokiselta paljastus: ”Juurisyitä etsittiin isosti”
- Pitsiturnaus 2026: Ottelut, TV, Live Stream, Liput
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Käänne kulisseissa: Liiga-seura repimässä pelaajasopimuksen
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Tappara saa jättivahvistuksen – NHL:n ykköskierroksen varaus palaa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu