Erikoinen myllerrys: Venäjän maajoukkueesta ei lähtenyt pelkkä päävalmentaja!
Kuva: Venäjän jääkiekkoliitto
Kuten esimerkiksi Leijonat.com kirjoitti torstaina, ovat Venäjän kiekkopomot vahvistaneet maan medialle tänään, että jääkiekkojoukkueen valmennus menee kauttaaltaan uusiksi.
SuomiKiekko uutisoi aiemmin tänään, että maata pitkään ja menestyksekkäästi luotsannut latvialainen Oleg Znarok jää sivuun pestistä auttaakseen joukkuetta vain konsultin roolissa.
Venäjän peräsimeen neljä vuotta sitten hypänneen päävalmentajan lähdön myötä paikan ottaa Ilja Vorobjev, joka tuo maajoukkueeseen täysin uudet miehet. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi pitkäaikainen apuvalmentaja Harijs Vitolins ei jatka hommissaan.
Uuden luotsin apuvalmentajat ovat KHL-joukkue Traktorista tuttu pääkäskijä Anwar Gatijatulin sekä Venäjän maajoukkueen taustalla aiemminkin vaikuttaneet Rashit Davydov, Aleksei Zhamnov ja Igor Nikitov.
Myllerrys Venäjän ympärillä tuli todella yllättävään paikkaan, sillä Tanskan MM-kisat odottavat kolmen viikon päässä. Kaiken lisäksi Znarok sai joukkueen peräsimessä aikaan oikeasti komeaa tulosta: Keväällä 2014 tuli MM-kultaa ja seuraavana keväänä hopeaa.
Mitaliputki jatkui myös kahtena seuraavan vuonna pronsseilla, helmikuussa Venäjä puolestaan voitti olympiakultaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Supertähden kortista maksettiin posketon summa – vain Wayne Gretzky edellä
- Ässät vahvistuu – haaviin tuttu hyökkääjä: ”Kokenut ja luotettava sentteri”
- Dylan Larkin sai pakit kahdelta NHL-jätiltä – enää yksi seura kintereillä!
- Suomalaispakille hurjaa hehkutusta Ruotsissa: ”Yksi sarjan parhaista hankinnoista”
- ESS: Nashville Predatorsilta huonoja uutisia Liiga-seuralle
- Teemu Selänne muuttuneesta imagostaan: ”Kaikkia ei voi miellyttää”
- Floridalle kammottavia uutisia: tähtihyökkääjä leikkaukseen
- Jokereiden hurja vire sai jatkoa! Nyt SaiPa sai selkäsaunan
- NHL-toimittajalta karu paljastus ruotsalaistähden markkina-arvosta
- Teemu Selänne innostui suomalaisille tuntemattomasta urheilulajista – oman seuran omistaminenkin kiinnostaa
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- IS: Kari Jalonen tyrmistyi Liigan käytännöistä: ”Ei missään muualla ole tällaista”
- Nämä Liiga-ottelut näkyvät ilmaiseksi superkaudella – tältä näyttää MTV:n kiekkotiimi!
- Jokereihin huhuttu SHL-tähti teki ratkaisunsa – latasi rajun kommentin Liigasta
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Tässä Kärppien uusittu kapteenisto – tähtihyökkääjälle C rintaan!
- Pohjois-Amerikasta tipahti herkullinen spekulaatio Patrik Laineesta