Yle: Liigassa jatkosta pudonnut Jukurit tekemässä jättitappion – onko tällä yhteyttä Risto Dufvan potkuihin?
Jukurien suurin omistaja Heikki Viitikko oli kertonut entisen päävalmentaja Risto Dufvan yllätyseroon johtaneen päätöksen taustoja Yle Mikkelin haastattelussa tänään. Viitikko oli valaissut, että taustalla on raju saneeraus, johon kauden ruma tappio on pakottanut.
Sivusto kirjoitti jutussaan, että Jukureiden taustalla oleva osakeyhtiö tekee Viitikon arvion mukaan lähes puolen miljoonan euron tappiot päättyvältä liigakaudelta. Talousahdinko ei ilmeisesti kuitenkaan ole ”maailmanloppu”: Viitikon kommenttien mukaan Jukurit kestää kuluvan kauden reilun 400 000 euron tappion.
Ovi käynyt Mikkelissä
Viitikko ei ollut avannut Dufvan eron syitä tosin enempää. Esimerkiksi se ei käynyt selväksi, onko tappio suoranaisesti ollut vaikuttava tekijä potkuihin. – Dufvan eroon liittyviä syitä en voi enempää avata, mutta jos tähän asti päävalmentaja on vastannut kaikesta urheilupuolella, jatkossa päävalmentaja vastaa vain pelaajien ja joukkueen kehittämisestä sekä tietysti peluuttamisesta, Viitikko oli muotoillut salaperäisen oloisena. Jukureiden liigataivalta on leimannut oven käyminen – ei ehkä paljon, mutta kalenteria katsomalla laajasti. Esimerkiksi valmennusjohto menee uusiksi, kun myös entinen kakkosvalmentaja Ville Nieminen lähti muualle. Sivusto muistutti myös siitä, että johtoporraskin on muuttunut parin kauden aikana. – Olisi ollut ehkä parempi tehdä nämä aikaisemmat irtisanomiset kertarytinällä kuin tällaisella jatkuvalla kitinällä. Liiganousun yhteydessä oli varmaan vauhtisokeutta ja ajateltiin liigan ja ottelutapahtuman vaatimuksia liikaakin. Mutta tosiasia on, että neljän miljoonan euron tuloilla emme voi ylläpitää neljän ja puolen miljoonan euron liigajoukkuetta. Jukurit ei päässyt Liigan pudotuspeleihin, vaan sen sesonki päättyi debyyttikauden tavoin runkosarjaan. Alkuperäisen jutun voit lukea painamalla tätä.LUE MYÖS:
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?