Winnipeg Jetsille kamala takaisku – kalliin avainpelaajan kausi ohi!
Läntisen konferenssin kolmantena oleva Winnipeg Jets on pelannut kuluneella kaudella erinomaisessa vireessä ja on varmistamassa paikkaa pudotuspeleihin kolmen vuoden tauon jälkeen.
Menestyshaaveet kokivat kovan iskun, kun Jets-valmentaja Paul Maurice paljasti, että joukkueen puolustaja Dmitri Kulikov joutuu selkäleikkaukseen. Pelaajan arvioidaan toipuvan aikaisintaan kahdeksassa viikossa. Tuolloin NHL:n pudotuspelit ovat jo hyvässä vauhdissa.
Yli neljän miljoonan dollarin palkkaa nauttiva venäläispuolustaja loukkasi itsensä peittäessään laukausta New Jersey Devilsiä vastaan. Aluksi vaikutti siltä, että Kulikov selvisi säikähdyksellä.
– Hän laukoi ja vaikutti terveeltä, mutta yhtäkkiä hän ei voinut enää hyvin. Hankala tilanne, koska hän on käynyt saman asian aikaisemmin läpi, päävalmentaja Maurice kertoi CBC:lle.
Winnipeg nappasi Kulikovin vapaana agenttina viime kesänä ja solmi tämän kanssa kolmen vuoden sopimuksen. Venäläinen ei saanut viime keväänä jatkoa Buffalo Sabresista, koska hän kärsi sielläkin loukkaantumisista. Tutut selkävaivat kiusasivat myös siellä.
Jets-fanit saavat myös aihetta iloon, koska joukkueen puolustaja Tobias Enström sekä hyökkääjät Mark Scheifele ja Adam Lowry saattavat palata takaisin kokoonpanoon sunnuntain ottelussa Dallas Starsia vastaan.
Joukkueen ykkössentteri Scheifele vastaanotti aamuharjoituksissa kovan taklauksen Jetsin järkälemäiseltä Tyler Myersilta.
– Myers teki hyvää työtä varmistaakseen, että olen kunnossa, tähtipelaaja virnisti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- Miro Heiskanen kärjen tuntumassa – tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio