Kiekkoareena: Kolaamisista tullut aiemmin sanktioita, nyt HIFK-tähti selvisi rangaistuksetta – tässä syy!
Kuva: Juha Tamminen
Liigan runkosarjan viime lauantain päätöskierroksen ottelussa Ässät-HIFK koettiin kuohuttava tilanne vieraiden hyökkääjä Joonas Raskin ja päätuomari Anssi Salosen välillä. HIFK-hyökkääjä törmäsi tuomariin, eikä saanut kakkua.
Kiekkoareena huomautti jutussaan, että otteluvalvoja Pertti Juhola kirjasi tapahtuman raporttiinsa, mutta asiaa tutkittuaan päävideotuomari Kari Jalonen ei vienyt sitä rangaistusmenettelyyn.
Rask yritti tallenteenkin (Ruudun video) mukaan väistää Salosta, muttei siinä onnistunut. Liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä huomatti lisäksi sivuston jutussa, Rask hyökkääjä yritti myös väistöä siirtäen jopa mailaansa.
– Tapaus tutkittiin perusteellisesti, mutta katsottiin, ettei se ollut pelikieltoon johtava. Rask yritti selvästi väistää tilannetta, eikä se johtanut vakavasti tuomarin turvallisuuden vakavaan heikentymiseen.
– Meillä on kaudessa pari-kolme tapausta, jotka johtavat pelikieltoihin. Tutkimme reilut kymmenen tilannetta. Näiden lisäksi on paljon tapauksia, joissa on pieniä törmäyksiä, kosketuksia ja tönimisiä. Niitä tulee ruuhkatilanteissa, Järvelä jatkoi.
Tällä kaudella aiemmin pelikiellon ovat tuomariin törmäämisestä saaneet Raskin joukkuekaveri Juha-Pekka Haataja ja HPK:n Janne Lahti. Nyt HIFK selvisi kuitenkin säikähdyksellä, kun sen tähtihyökkääjä ei joudu sivuun sanktioiden takia.
Kiekkoareenan alkuperäisen jutun voit lukea painamalla tätä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Carolinan mestaripakki yhä vailla sopimusta – treidi tulossa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- KalPa teki uuden maalivahtikiinnityksen – ”Meille laadukas ratkaisu”
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Kova vahvistus Liigaan – Kiekko-Espoo julkaisi uuden hyökkääjän
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa