Jokerit juhli KHL:n mielettömässä ennätysottelussa – helsinkiläistähden tilastoissa uskomaton sattuma!
Jokerit on voittanut Suomen aikaa torstaina kello 18.30 alkaneen ja perjantaiyönä puoli yhden paikkeilla päättyneen KHL:n historian pisimmän ottelun viidennessä jatkoerässä numeroin 2-1 TsSKA Moskovan vieraana.
Pelissä alivoimalla läpiajon tuhlannut Mika Niemi pysäytti historian kirjoihin jääneessä kamppailussa kellot aikaan 142.09. Maali tiesi sitä, että Jokerit kavensi pudotuspelien toisen kierroksen ottelusarjan voitot 3-2:een.
Varsinaisella peliajalla osuivat ensiksi vieraille Brian O’Neill ja isännille Kirill Kaprizov. Lähellä onnistumista olivat myös vieraiden superlupaus Eeli Tolvanen sekä isäntien Roman Ljubimov varsinaisen peliajan jälkeen. Hänen mahdollista maalia tutkittiin pitkään, ja siitä voit katsoa Viasportin videon painamalla tätä.
Kun ottelu kesti reilun kahden täyden pelin verran, nousivat pelaajien tilastot ottelussa uskomattomiksi.
Esimerkiksi Sami Lepistö luuti helsinkiläisten alakerrassa täysin käsittämättömät 52 minuuttia, hyökkääjistä peliaikaa kellotti eniten Nicklas Jensen – 39.34.
Lukuisia huippupelastuksia ottanut Karri Rämö puolestaan venyi kumilätkän eteen peräti 83 kertaa.
Wirtasen tilastoissa uskomaton sattuma
Illan – tai yön, kuinka vaan – ottelu oli Jokerien Petteri Wirtaselle KHL-uran 300:s, kun pudotuspelitkin huomioidaan mukaan. Hän on tehnyt omanlaista historiaa KHL:ssä, sillä sekä hyökkääjän että puolustajan paikalla pelaava taituri edusti aikoinaan joukkuetta, joka oli osallisena sarjan toiseksi pisimmässä pelissä kautta aikain. Wirtanen edusti kaudella 2013-14 Donbass Donetskia, kun ukrainalaisjoukkue tahkosi Lev Prahan kanssa ylitöiksi venyneessä kamppailussa reilut 126 minuuttia. Nyt TsSKA ja Jokerit menivät heittämällä ohi. Sarja jatkuu lauantaina Helsingissä. Konferenssifinaaleihin vaaditaan neljä voittoa.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Jesse Puljujärvi haaveilee paluusta NHL-kaukaloihin – ”Tilanteeni ei ole koskaan ollut näin hyvä”
- Aika Ruotsissa jäi lyhyeksi – nyt puhuu Teemu Turunen: ”Ainut oikea ratkaisu”
- Missä John Tortorella valmentaa ensi kaudella? Pettyi Vegasin ratkaisuun
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Eeli Tolvasen tilanteesta uusi tieto – tämä NHL-seura kiinnostunut suomalaishyökkääjästä!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Sopimusvääntö ohi – Columbus teki ison kiinnityksen NHL:ssä!
- Liigassa kovat tehot mättänyt puolustaja löysi uuden seuran
- Kokenut NHL-kovanyrkki Ryan Reaves puhui uransa jatkosta – huima rajapyykki tähtäimessä
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta