Suomalaishyökkääjän pitkä tuska päättyi ”laseriin” – ”Tuntuu mahtavalta!”
Edmonton Oilersin suomalaishyökkääjä Iiro Pakarinen sai vasta viime yönä Suomen aikaa pelatussa ottelussa tämän kauden maalitilinsä auki NHL:ssä.
Pakarinen laukoi Oilersin neljännen maalin 6–2-voitossa sarjakärki Tampa Bay Lightningiä vastaan.
Ottelu oli Pakariselle kauden 21. NHL:ssä, ja tätä ennen mies oli saanut pistetilastoonsa vain yhden syöttöpistemerkinnän.
Pakarinen ja Mark Letestu karkasivat omalta puolustusalueelta asti kahdella yhtä vastaan hyökkäykseen. Lightningin puolustaja Victor Hedman piti syöttölinjan kiinni, joten Pakarinen päätyi laukomaan itse.
– En edes nähnyt syöttöpaikkaa. Näin, että siinä kohdassa maalia oli aukko, ja yritin vain ampua. Se meni sisään, ja tuntuu aivan mahtavalta, Pakarinen hehkutti ottelun jälkeen Oilersin twitter-tilille ladatussa haastattelussa.
Ottelun selostajat yltyivät hehkuttamaan Pakarisen laukausta todelliseksi ”laser-laukaukseksi”, kuten jutun lopussa olevasta linkistä selviää.
Pakarinen, 26, pelaa neljättä NHL-kauttaan, ja menossa on pisteiden valossa miehen heikoin sesonki. Tämän vuoden puolella viime yön ottelu oli Pakariselle vasta kauden kolmas NHL:ssä. Peliaikaa on siunaantunut nelosketjussa kymmenen minuutin molemmin puolin per peli.
Oilers on pelannut peräti viisi edellistä otteluaan kotona, voittanut näistä kolme ja pelannut kerran tasan. Oilers voitti myös kaksi kotiputkea edeltänyttä otteluaan. Pudotuspelipaikkaan on silti matkaa 11 pistettä.
Loppuviikolla Oilersilla on edessään kolmen ottelun Kalifornian-kiertue. Vastaan asettuvat neljän päivän aikana Los Angeles Kings, Anaheim Ducks ja San Jose Sharks. Nämä kaikki kuuluvat Oilersin kanssa samaan Tyynenmeren divisioonaan, joten ottelut ovat erittäin tärkeitä pudotuspelitaistelun kannalta.
Pakarisen mukaan joukkue lähtee reissuun täynnä itseluottamusta.
– Olemme olleet pitkään kotona, ja nyt on mukava lähteä vieraskiertueelle pelaamaan isoja pelejä divisioonavastustajiamme vastaan. Meidän pitää olla valmiina joka otteluun ja pelata samalla tavalla kuin tänään, Pakarinen naulasi Oilersin haastattelussa.
Katso Pakarisen kauden ensimmäinen maali tästä linkistä.
Katso Pakarisen haastattelu alta.
"We were just trying to play hard against them. Our plan was to play a physical game & I think we did that." @IPakarinen, chipped in with his 1st of the season
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio