SK: Luvassa ikimuistoinen ja liikuttava ilta – Jaroslav Otevrel palaa Poriin: ”Mihin hän olisi päässytkään”
Kuva: Juha Tamminen
Porin Isomäen jäähallissa vietetään tänään poikkeuksellista iltaa.
Luvassa on suuria tunteita, kyyneleitä, kaiken kaikkiaan ikimuistoinen tapahtuma. Yksin Ässien ja TPS:n kohtaaminen Liiga-ottelun merkeissä ei näin suuria tunteita herätä, mutta eräs katsomossa oleva vieras kylläkin.
Helmikuussa 1996 Ässien ja JyPHT:n välisessä ottelussa halvaantunut Jaroslav Otevrel on nimittäin Ässien kunniavieraana ottelussa. Sunnuntaina tulee kuluneeksi tasan 22 vuotta traagisesta tapahtumasta.
Porilaisen ja suomalaisen jääkiekkoilun legenda Veli-Pekka Ketola oli tapahtuman aikaan Ässissä sekä päävalmentaja että toimitusjohtaja. Ketola muistaa tapahtuneen kuin eilisen.
– Kun tilanteen näki vaihtoaitiosta, ei voinut kuvitellakaan, että siinä tapahtui mitään vakavaa, Ketola sanoo Satakunnan Kansan haastattelussa.
Ketolan mukaan Otevrelin kroppa oli kuin tehty jääkiekkoon. Tshekkiläiseen luonteenlaatuun kuitenkin sopi, ettei Otevrel ollut varsinainen peto harjoittelemaan.
– Jos hänellä olisi ollut vihainen luonne ja hieman rottamaisuutta, ura NHL:ssä olisi ollut paljon pidempi, Ketola uskoo.
– Mihin hän olisi päässytkään, jos hän olisi pitänyt harjoittelusta ja maitohapoista.
Vuonna 1998 Otevrelin vieraillessa edellisen kerran Porissa hänen hyväkseen järjestettiin hyväntekeväisyysgaala. Vaikka mitään vastaavaa ei ole nyt luvassa, Ketolan mukaan on päivänselvää, että Ässät on halunnut auttaa Otevrelia onnettomuuden jälkeen.
– Asiahan on niin, että hän auttoi meitä, minkä pystyi. Siksi meidän pitää auttaa häntä, minkä pystymme. Ei vain taloudellisesti, vaan myös henkisesti. Tiedän, että juuri se merkitsee Jarolle paljon, kun hän näkee, etteivät ihmiset ole unohtaneet häntä, Ketola sanoo Satakunnan Kansassa.
– Jaro on yhä yksi meistä, Ketola muistuttaa.
Lue Satakunnan Kansan koko juttu tästä linkistä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tuoko Chicago seuralegendansa takaisin? NHL-seura suunnittelee huimaa kunnianosoitusta
- Urheilucast: Teemu Turusen eteen lyötiin ”täysin hävytön” tarjous – nämä Liiga-seurat kintereillä!
- Lähde: Kohta alkaa tapahtua – NHL-tähtihyökkääjä lähellä siirtoa!
- IS: Jesse Puljujärvi haaveilee paluusta NHL-kaukaloihin – ”Tilanteeni ei ole koskaan ollut näin hyvä”
- Aika Ruotsissa jäi lyhyeksi – nyt puhuu Teemu Turunen: ”Ainut oikea ratkaisu”
- Missä John Tortorella valmentaa ensi kaudella? Pettyi Vegasin ratkaisuun
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Eeli Tolvasen tilanteesta uusi tieto – tämä NHL-seura kiinnostunut suomalaishyökkääjästä!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti