Neljät olympialaiset käynyt leijonalegenda varoittaa: ”P***ele, pitää pelata hyvin – tappio olisi katastrofi”
Peräti neljät olympialaiset urallaan pelannut jääkiekkolegenda Esa ”Enzo” Peltonen uskoo Leijoniin tiistain nitro-ottelussa Etelä-Koreaa vastaan. Silti legendan suusta kuuluu haastattelussamme myös varoituksen sanoja.
Esa Peltonen, miltä Suomen peli kisoissa on toistaiseksi näyttänyt?
– Suomen peli näytti todella hyvältä Saksaa ja Norjaa vastaan, mutta niissä peleissä sen pitääkin näyttää. Ruotsi-ottelu taas… Ei sekään huono ollut, mutta jotain siitä puuttui. Suomi ei oikein päässyt parhaalle tasolleen, ja Ruotsi hallitsi.
Mutta hyviäkin asioita oli?
– Ilman muuta. Meidän ylivoimamme on ollut vahva. Se on iso etu seuraavissa peleissä. Ruotsia vastaan vaan ylivoimassa oli vähän huonoa tuuria.
Tänään on siis vastassa Etelä-Korea ”ylimääräisessä” ottelussa. Mitä ajattelet siitä?
– Nyt on vuorossa tosi tärkeä peli. Perkele, pitää oikeasti pelata hyvin, että voitetaan.
[nosto tasoitus=”oikea”]”Perkele, pitää oikeasti pelata hyvin, että voitetaan.”[/nosto]
Sinun aikanasi, ja poikasi Villenkin, joka pelasi myös neljät olympialaiset, olisi ollut aika hankala kuvitella tällaista tilannetta. Eli että Etelä-Koreaa vastaan ylipäänsä pelataan – ja vielä näin isoin panoksin. – No eipä tosiaan olisi tullut mieleen vielä pari vuotta sitten, että tällainen tilanne on edessä. Ratkaisupeli Etelä-Koreaa vastaan… Kuulostaa vähän oudolta. Mutta olen tutkinut aika paljon Etelä-Korean joukkuetta. Sehän koostuu pitkälle kanukeista. – Heitä vastaan pitää pystyä liikkumaan ja luistelemaan. Pitää siis pelata omaa peliä. Sitä kautta homma hoituu. Liian taktiseksi ei homma saisi mennä. Luovuutta pitää olla mukana ja uskallus pelata sekä tehdä ratkaisuja. Kokemusta näistä peleistä pitäisi Suomella ainakin olla enemmän kuin vastustajalla? – Näin se on. Mutta ei tätä peliä voi kevyesti ottaa. Näin isoilla panoksilla tulee jännitystä ja painetta joka tapauksessa. Onneksi meillä tosiaan on kokemusta, pelaajistossa ja valmennuksessa. Late (päävalmentaja Lauri Marjamäki) saa kyllä joukkueen pelaamaan ja Suomi hoitaa pelin. – Vastustajalla ei ole kyllä mitään hävittävää – Suomen tappio olisi katastrofi. Eihän siitä mihinkään pääse. Mutta en todellakaan usko, että sellaista tulee. Meillä on joka tapauksessa parempi joukkue: jos pelaamme tasollamme, voitamme.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen – ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lauri Marjamäki: uusi työpesti!
- Elmeri Eronen jättää Liiga-kaukalot – uusi joukkue selvillä!
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa