Kun Leijonat Kanadalle hävisi – ”Muutkin sanoivat, että olimme parhaita”
Taiturimainen hyökkääjä Esa ”Essi” Keskinen oli mukana voittamassa Suomen jääkiekkohistorian ensimmäistä miesten arvokisamitalia Calgaryssa 1988. Tuolloin Leijonat palasi olympialaisista kotiin hopeamitalien kanssa, vaikka turnauksen alku oli hankala.
Keskinen, nyt 53, oli mukana myös Lillehammerin olympialaisissa 1994 sekä ikimuistoisissa Tukholman MM-kisoissa 1995.
Haastattelimme Keskistä Leijonien eilisen puolivälieräottelun jälkeen. Keskisellä on itselläänkin yksi erityisen katkera muisto Kanada-tappiosta olympialaisissa.
Nyt ei tule mitalia, mutta sinulle niitä tuli uraltasi olympialaisista kaksi. Calgaryn historiallisesta olympiahopeasta on nyt 30 vuotta. Mitä muistoja se turnaus ja saavutus herättää?
– Hävisimme Sveitsille aluksi 1-2. Suomesta tuli aikamoinen palauteryöppy, mutta sitten voitimme niitä pelejä, joita meidän ei odotettu voittavan. Olihan se uskomaton juttu voittaa ensimmäinen arvokisamitali. Joukkueessa oli nuoria ja kokeneita pelaajia.
– Katsoin ennen kisoja YLE:ltä Calgaryn hopeaa käsitelleen ohjelman, ja paljon jo unohdettuja juttuja tuli mieleen. Calgaryn pätkiä näkee aika harvoin. ”Jönnikin” (kapteeni Timo Blomqvist) karjui siinä palkintopallilla, ja siinä kyllä purkautui kaikki.
Lillehammerista tuli sitten ”vain” pronssia 1994… (kuva puolivälierästä USA:ta vastaan)
– Hävisimme yhden ainoan erän koko turnauksessa, välierän viimeisen erän Kanadalle. Siinä meni finaalipaikka. Pelasimme silloin turnauksen parasta peliä, ja sitä sanoivat muut joukkueetkin.
Kumpi on kovempi juttu sinulle: Calgaryn hopea ja maailmanmestaruus?
– Tosi paha kysymys! Maailmanmestaruus se taitaa olla. Se on kuitenkin voitto, ja siihen liittyy kaikki se, miten se yhdisti kansaa ja oli torijuhlia ja kaikkea muuta.
– Toisena tulee sitten heti Calgaryn mitali. Se oli se ensimmäinen mitali ja tuli vielä olympialaisista.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Teemu Turusen eteen lyötiin ”täysin hävytön” tarjous – nämä Liiga-seurat kintereillä!
- Lähde: Kohta alkaa tapahtua – NHL-tähtihyökkääjä lähellä siirtoa!
- IS: Jesse Puljujärvi haaveilee paluusta NHL-kaukaloihin – ”Tilanteeni ei ole koskaan ollut näin hyvä”
- Aika Ruotsissa jäi lyhyeksi – nyt puhuu Teemu Turunen: ”Ainut oikea ratkaisu”
- Missä John Tortorella valmentaa ensi kaudella? Pettyi Vegasin ratkaisuun
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Eeli Tolvasen tilanteesta uusi tieto – tämä NHL-seura kiinnostunut suomalaishyökkääjästä!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Sopimusvääntö ohi – Columbus teki ison kiinnityksen NHL:ssä!
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti