Pelicans tiedotti kovasta vahvistuksesta – sai osaamista KHL:stä: ”Jotain uudenlaista tekeillä”
Liigassa kuudetta paikkaa miehittävä ja tasaisessa keskikastissa tänään ylöspäin hamuava Lahden Pelicans tiedotti nettisivuillaan, että Jukka Varmanen vahvistaa joukkueen valmennusta loppukauden ajan.
Jo tällä kaudella aiemmin useita lyhyempiä pätkiä Pelicansin mukana ollut heinolalaislähtöinen luotsi on täysipäiväisesti osa Pelicansin valmennusryhmää tammikuusta lähtien.
– Olen tiiviisti seurannut Pelicansia ja heti ensimmäisistä treenipeleistä näki tällä kaudella, että nyt on jotain uudenlaista tekeillä, mikä alkoi kiinnostaa. Omat kuviot muuttuivat tuossa kauden alla ja kesken kauden valmentajatöiden löytäminen on vaikeaa, joten olen erittäin tyytyväinen, että tästä löytyi hyvä paketti, Varmanen iloitsi seuran nettisivuilla.
Vahvistus lahtelaisjoukkueen penkin taakse on kova puhtaasti miehen meriittejä miettimällä, ja hänen 17 vuotta kestänyt valmentajaura onkin ollut erittäin mielenkiintoinen.
Mies on valmentanut muun muassa Mestiksessä, nuorten maajoukkueissa sekä viimeisimpänä viime kaudella KHL:ssä Kunlun Red Starin joukkueessa.
– KHL-vuosi Kiinassa oli hieno keikka. Urheilu oli todella kovatasoista ja vuosi todella opettavainen. Vladimir Jursinov jr. oli joukkueen päävalmentaja, niin häneltä oppi paljon ja miehen kanssa oli opettavaista toimia.
Varmanen miehistöineen kohtaa tänään SaiPan isossa pelissä. Joukkueet ovat Liigan sarjataulukoissa sivuilla kuusi ja 11, mutta piste-eroa laumoilla on vaivainen pinna.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Teemu Selänne innostui suomalaisille tuntemattomasta urheilulajista – oman seuran omistaminenkin kiinnostaa
- Tältä suomalaiselta NHL-tähdeltä odotetaan isoa ryhtiliikettä – sivustolta suora arvio: ”Ei riittävän hyvä”
- IS: Kari Jalonen tyrmistyi Liigan käytännöistä: ”Ei missään muualla ole tällaista”
- Siirron Dallasiin hylännyt NHL-supertähti latasi suoraa tekstiä: ”Minulle ei olisi mikään ongelma”
- Nuoret Leijonat tositoimissa kotimaan kaukaloissa – tässä Suomen joukkue ja otteluohjelma
- Iso paljastus: Sergei Bobrovski halusi jäädä Floridaan – tämä asia muutti kaiken
- Suomalainen ex-NHL-pelaaja sai lähteä – sopimus purettu!
- Lähteet: KHL-seura iski NHL-markkinoille – havittelee entistä kärkivarausta sekä Stanley Cup -mestaria
- Ilves rysäytti ison sopimusuutisen: ”Arvostamme hänen lojaalisuuttaan”
- Yli 600 Liiga-ottelun konkari päätti pelaajauransa – tämä on seuraava askel
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Nämä Liiga-ottelut näkyvät ilmaiseksi superkaudella – tältä näyttää MTV:n kiekkotiimi!
- Jokereihin huhuttu SHL-tähti teki ratkaisunsa – latasi rajun kommentin Liigasta
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Tässä Kärppien uusittu kapteenisto – tähtihyökkääjälle C rintaan!
- Pohjois-Amerikasta tipahti herkullinen spekulaatio Patrik Laineesta