100 miljoonan dollarin NHL-supertähti jyrähtää kiistellystä säännöstä: ”Poistakaa tuo!”
Edmonton Oilersia koetellaan nyt kovalla kädellä. Viime yönä Suomen aikaa joukkue hävisi Nashville Predatorsille maalein 1–2. Tappio oli Oilersille jo seitsemäs kahdeksassa viime ottelussa.
Eniten Oilersilla hiertää nyt maalinteko. Kuudessa viime ottelussaan joukkue on tehnyt yhteensä neljä pelitilannemaalia, eikä kertaakaan enempää kuin yhden osuman.
Siksi Mark Letestun hylätty maali eilisessä ottelussa Nashville Predatorsia vastaan otti Oilersin leirissä erityisen koville.
Letestu luuli tasoittaneensa ottelun noin viisi minuuttia ennen loppua. Predatorsin päävalmentaja Peter Laviolette kuitenkin käytti valmentajan haastomahdollisuutta ja pyysi tarkistamaan aiemmin samassa vaihdossa tapahtuneen tilanteen, jonka arveli olleen paitsio.
Lavioletten haasto onnistui. Videotarkistuksen mukaan Oilersin puolustajan Jujhar Khairan keskialueen puoleinen luistin oli ollut irti jäästä tämän rynnätessä hyökkäysalueelle, joten tämän katsottiin olleen hyökkäysalueella ennen kiekkoa kuljettanutta Ryan Stromea.
Tällä oli hyvin minimaalinen merkitys pelin kulkuun, mutta Laviolette käytti onnistuneesti sääntöjen hänelle suomaa mahdollisuutta.
Oilersin tähtisentteriä Connor McDavidia tilanne korpesi syvältä.
– Tuo sääntö pitäisi ihan ehdottomasti poistaa. Olemme nähneet lukuisia vihellyksiä, joissa pelaaja on ollut millimetrin paitsiossa 45 sekuntia ennen maalin syntymistä. Sillä ei ole kovin suurta vaikutusta maalin syntyyn, McDavid mietti kanadalaisen TSN-sivuston mukaan.
– Uskoisin, että fanit haluavat nähdä hyökkäävää peliä. Ja jos tämä sääntö häiritsee hyökkäämistä, se on turhauttavaa. Tietysti nyt voi olla väärä hetki kyseenalaistaa tuo sääntö, kun se on toiminut meitä vastaan, mutta silti toivon, että koko sääntö poistettaisiin, McDavid tuhahteli.
Ensi kaudesta alkaen kahdeksan kauden ajan 12,5 miljoonan dollarin vuosipalkkaa nauttiva McDavid teki ottelussa Oilersin ainoan maalin. Kyseessä oli supertähden ensimmäinen osuma sitten joulukuun 23. päivän, mutta se oli tällä kertaa kovin laiha lohtu.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio