Mieluinen joululahja: Pudotuspelipaikasta vääntävä KooKoo rustasi hurjan läjän sopimuksia!
Kuva: Juha Tamminen
Kynsin ja hampain Liigan pudotuspelipaikasta vääntävä Kouvolan KooKoo tiedottaa nettisivuillaan, että se on tehnyt jatkosopimukset peräti kuuden lupaavan kiekkoilijan kanssa.
Kaksivuotiset jatkopestit kirjoittivat aatonaattona Olli Korhonen, Joonas Oden, kuvassa oleva Arttu Pelli, Santeri Salmela, Oskari Salminen ja Peetro Seppälä.
Pelaajista kaikki Odenia lukuun ottamatta ovat päässeet maistamaan liigavauhtia kuluvalla kaudella. Seppälä, Salmela ja Oden ovat myös pukeneet ylleen leijonapaidan alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa.
– Meillä on vahva intressi kasvattaa omia liigapelaajia. Pitkällä tähtäimellä tarvitsemme luonnollisesti lisää voimaa omista junioreista. Nyt julkaistut sopimukset ovat yksi iso askel kohti omavaraisempaa joukkuetta, painotti KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen seuran nettisivuilla.
KooKoo on sarjataulukossa tällä hetkellä 11:ntenä, eli ensimmäisellä karsiutujan paikalla. Matkaa kymmenettä paikkaa miehittävään Pelicansiin on jo kahdeksan pinnaa, joskin kouvolalaiset ovat pelanneet yhden mittelön lahtelaisia vähemmän.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- TPS julkisti kapteenistonsa – kultaleijonalle C-kirjain rintaan
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja löysi uuden seuran – ura NHL:ssä päättyi kohuun
- Nämä Liiga-ottelut näkyvät ilmaiseksi superkaudella – tältä näyttää MTV:n kiekkotiimi!
- Tässä Kärppien uusittu kapteenisto – tähtihyökkääjälle C rintaan!
- Marski Cup 2026: Live Stream, ottelut, tulokset, liput
- Tässä on Jokerien kapteeni Liigan paluukaudella: ”Kunnia-asia”
- Lähde: Dallasista sivuun joutunut suomalaishyökkääjä yhdistettiin uuteen seuraan – sopimus lähellä
- Kasimir Kaskisuo: uusi joukkue selvillä
- Eemil Vinni siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Jokereihin huhuttu SHL-tähti teki ratkaisunsa – latasi rajun kommentin Liigasta
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- Jokereihin huhuttu SHL-tähti teki ratkaisunsa – latasi rajun kommentin Liigasta
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Nämä Liiga-ottelut näkyvät ilmaiseksi superkaudella – tältä näyttää MTV:n kiekkotiimi!
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle