Maalivahdin törkytemppu aiheutti sääntömuutoksen ja toi pelikiellon
Kuva: Juha Tamminen
Turun Palloseurassa kaudella 2009–10 pelannut ja Suomen mestaruuden voittanut maalivahti David Leggio (kuvassa oikealla) nousi viime viikonloppuna otsikoihin erikoisen tempauksensa takia.
Red Bull Münchenissä nykyään pelaava maalivahti työnsi vartioimansa maalin pois paikoiltaan, kun vastaustajajoukkue Bremerhavenin pelaajat olivat päässeet kahdestaan karkumatkalle. Säännöt antoivat tähän mahdollisuuden, sillä kyseisestä tempusta seurasi vain rangaistuslaukaus. Maalivahdilla on luonnollisesti paljon suurempi mahdollisuus torjua rankkari kuin kahdella nollaa vastaan -hyökkäys.
Nyt Leggion tempaus on kuitenkin aiheuttanut Saksan DEL-liigassa sääntömuutoksen. Jatkossa vastaavasta tempusta tuomitaan vastustajajoukkueelle maali.
Aiemin tällä viikolla Leggio kommentoi, että on saanut kuulla temppunsa takia ihmisiltä varsin epämiellyttäviä kommentteja. Nyt Leggiolla on aikaa miettiä tekoaan ja noita kommentteja, sillä DEL on myös asettanut Leggion toistaiseksi voimassa olevaan pelikieltoon.
Leggion aiheuttamasta sääntömuutoksesta uutisoi kicker.de-sivusto.
Katso Leggion temppu alta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta