Tulokassentterillä käsittämätön ilta NHL:ssä – nimi näyttävästi historiankirjoihin (Video)
New York Islandersin tulokassentteri Mathew Barzal vietti eilen aivan ilmiömäistä iltaa.
Barzal, 20, kuritti saarelaisten kotiottelussa Colorado Avalanchea peräti viidellä syöttöpisteellä. Sekä Nick Leddy että Jordan Eberle pääsivät nauttimaan Barzalin tarjoiluista kahdesti maalin muodossa.
Samalla Barzal tuplasi koko kauden syöttöpistesaldonsa. Nuoren miehen tehot ovat tällä hetkellä 3+10=13.
Viisi syöttöä yhdessä ottelussa on Islandersin tulokkaiden seuraennätys.
Barzal on Islandersin 1. kierroksen (#16) varaus kesältä 2015. Viime kaudellä hän pelasi Islandersin paidasssa kaksi ottelua ilman tehomerkintöjä.
Huippuiltansa jälkeen nuori sentteri oli varsin vaatimattomalla tuulella.
– Otan vain päivän kerrallaan. Joskus ajatus voi päästä vähän karkailemaan, jos pelaa hyvän pelin siellä ja täällä. Mutta minun pitää todistaa osaamiseni joka päivä. Yritän vain auttaa joukkuetta voittamaan. En todellakaan välitä mistään muusta, Barzal viittasi hurjiin tehopisteisiinsä nhl.comin haastattelussa.
Katso video Barzalin tehoillasta tästä linkistä.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Karu tuomarivirhe MM-kisoissa! Leijonat selvisi kuin koira veräjästä
- IL: Liiga-tähti katosi kokoonpanosta MM-kisoissa – taustalla iloinen syy
- Nyt se on varmaa: ensimmäinen maa ulos MM-kisoista
- Tässä Leijonien kentälliset Itävalta-otteluun – NHL-mies yhä sivussa
- Entinen TPS-puolustaja: ura ohi – uusi työ löytyi välittömästi
- Tämä yksityiskohta Leijonien saatava kuntoon – Jussi Tapola: ”On siitä puhuttu”
- NHL-mies teki paluun – Antti Pennanen pisti Leijonien ketjut uuteen uskoon!
- KooKoo pisti tuulemaan: neljä kärkimiestä ulos – muut Liiga-seurat heti apajilla!
- Nyt kuohuu: Ruotsin tähdet ottivat yhteen MM-kisoissa – Jokerit-pelaaja näki kaiken
- Ilveksen entinen MM-puolustaja: ura ohi!
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Suuri suru – maajoukkuepelaaja kuollut 27-vuotiaana
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- Lehti: Liiga-seurat jahtaavat maajoukkuehyökkääjää – Kärpät nappaamassa voiton?
- KalPa: viisi pelaajasopimusta julki – kaappasi pakkilupauksen Tapparasta!
- Pohjois-Amerikasta löytyi uusi ase – 193-senttinen maalipyssy siirtyy Liigaan!
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- KooKoo pisti tuulemaan: neljä kärkimiestä ulos – muut Liiga-seurat heti apajilla!
- Tre Kronor romahti! Shokkitappio sysäämässä Ruotsin ulos MM-puolivälieristä
- MM-kisoissa pamahti harvinainen murskavoitto – viimeksi tämä tapahtui 87 vuotta sitten